Formula 1

Räikkönen ensi kaudeksi uuteen F1-talliin?

Julkaistu:

formula 1
Spekulointi Kimi Räikkösen tulevaisuudesta jatkuu.
Motorsport.com-sivuston mukaan ensi kaudeksi F1-sirkukseen liittyvä Haas havittelee kokeneita kisakuskeja ratin taakse. Talli ei ole vielä vahvistanut kumpaakaan ensi kauden kuskiaan.

Sivuston haastattelema tallipomo Gene Haas kertoo, että tallilla on 10 kuskin lista, josta se toivoo löytävänsä kuskinsa.

– Keskustelemme heidän kanssaan ja katsomme mikä meille toimii. Ehdottomasti haluamme löytää kuljettajia, jotka ajavat tällä hetkellä, kuskeja joilla on kokemusta, Haas kertoo.

Motorsport.comin mukaan Kimi Räikkönen on yksi ehdokkaista. Ferrarilla on optio suomalaiseen kaudeksi 2016, mutta talli ei ole vielä julkaissut päätöstään Räikkösen suhteen. Haasin tallilla on hyvin läheinen suhde Ferrariin, sillä talli hankkii italialaisilta voimanlähteen lisäksi paljon teknistä apua. Yhteys voi myös edesauttaa Räikkösen siirtymistä.

Williamsin Valtteri Bottas on myös Haasin toivelistalla.

Haas F1 Team aloittaa F1-sarjassa ensi kaudella. Haas on ensimmäinen amerikkalainen F1-talli sitten 1985 ja 1986 kisanneen Haas Lolan. Samasta nimestä huolimatta talleilla tai niiden omistajilla ei ole mitään yhteyttä.

– Uskon, että suhteemme Ferrariin avaa väylän suuremmille talleille löytää arvoa pienemmistä talleista.

Haasin listalla ovat myös ainakin Jean-Eric Vergne ja Esteban Gutierrez, jotka ovat Ferrarin testikuskeja. Saksalainen Nico Hülkenberg on myös listalla.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt