Formula 1

Bild: Ralf ja Cora Schumacherilla raju riita - poliisi hälytettiin kotiin

Julkaistu:

SCHUMACHER
Poliisi hälytettiin paikalle, kun raastavaa avioeroa läpi käyvät Ralf ja Cora Schumacher selvittelivät välejään kotonaan Bergheimissa.
Poliisi sai hälytyksen perjantaina 14. marraskuuta klo 18 Ralf Schumacherin ja Cora Schumacherin kotiin Bergheimiin Kölnin lähelle. Asiasta kertoi saksalainen Bild sunnuntaina.

Vieressä asuva naapuri oli vahvistanut Bildille, että talosta kuului äänekästä huutoa. Sitten poliisit saapuivat paikalle.

Tiedossa ei ollut, kumpi pariskunnasta oli hälyttänyt poliisin paikalle. Lehden tietojen mukaan kumpikin teki rikosilmoituksen toisestaan syyttämällä perheväkivallasta.

Kaikkien aikojen menestyksekkäimmän F1-kuskin Michael Schumacherin veli tapasi tulevan vaimonsa Cora-Caroline Brinkmannin vuonna 2000. Syyskuussa 2002 he menivät naimisiin häissä, jossa Michael toimi veljensä best manina.

Viitteitä suhteen viilenemisestä on saatu viime vuosina. Viimeisen kerran pari on esiintynyt julkisesti yhdessä joulukuussa 2013.

Tänä vuonna on käynyt ilmi, että pariskunta pystyy kommunikoimaan vain lakimiestensä välityksellä. Riitelyn kohteena on sekä pariskunnan omaisuus että 13-vuotias poika David.

Schumacherit omistavat asunnot muun muassa Bergheimissa, Salzburgissa ja St. Tropezissa. Cora Schumacher on asunut Bergheimin-kodissa.

TARJOUS: Urheilulehti puoleksi vuodeksi

49,00 €/6 kk * (norm. 87 €)

Tilaa »
  • Painettu Urheilulehti viikoittain kotiin kannettuna
  • Kaikki tilausjakson aikana ilmestyvät kausioppaat, mm. Veikkausliiga

* Määräaikainen 6 kk:n tilaus, joka ei jatku automaattisesti.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt