Formula 1

Räikkösen vauhti nousi - tässäkö syy?

Julkaistu:

Miksi Kimi Räikkönen on onnistunut saavuttamaan F1-kauden parhaat tuloksensa kahdessa edellisessä kilpailussa?
Räikkönen sanoi jo heinäkuussa Saksan GP:n jälkeen, että auto tuntuu paremmalta kuin aiemmin. Viikkoa myöhemmin Räikkönen sijoittui kuudenneksi Hungaroringin hitaalla radalla.

Edellisessä kisassa Span radalla Räikkönen pystyi taistelemaan yllättäen palkintopallisijasta, mutta putosi Valtteri Bottaksen taakse neljänneksi kilpailun loppuvaiheessa. Ferrarin ei odotettu kulkevan niin hyvin MM-sarjan toiseksi nopeimmalla radalla.

Italialaisen Autosprintin mukaan ainakin osasyy Räikkösen vauhdin kohenemiseen on siinä, että FRIC-jousitusjärjestelmä poistettiin F1-autoista kesken kauden ennen Saksan osakilpailua.

FRIC yhdisti hydraulisesti etu- ja takajousituksen. Sillä pystyttiin vaikuttamaan auton ajokorkeuteen lähes samalla tavalla kuin aktiivijousituksella 1990-luvulla.

Kun Ferrarissa on jälleen perinteisempi jousitussysteemi, Räikkönen on onnistunut vihdoin saamaan paremman tunteen auton etupäähän.
Aiemmin Räikkönen valitti jatkuvasti, ettei tämänvuotinen Ferrari sovi hänen ajotyylilleen erityisesti siksi, koska auton etupää ei toimi niin kuin hän haluaisi. Viime kisoissa ongelma ei ole enää ollut ainakaan niin suuri kuin alkukaudella.  

FRIC oli jo Lotuksessa, jolla Räikkönen ajoi kaksi kautta ennen paluutaan Ferrarille. Silloin hänellä ei ollut samanlaisia ongelmia kuin tällä kaudella.  

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt