Formula 1

Räikkönen saamassa autoonsa uusia osia jo tämän viikon kisaan

Julkaistu:

Formula 1
Vasta kaksi F1-kisaa on ajettu, mutta Kimi Räikkönen alkaa olla kohta jo huolestuttavan kaukana MM-sarjaa johtavasta Nico Rosbergista.
Eroa on 37 pistettä, eikä Ferrarilla tällä hetkellä mitenkään pysy Mercedesten vauhdissa. Sunnuntaina Lewis Hamilton oli Malesian osakilpailussa ylivoimainen ja Rosberg varmisti Mercedeksen kaksoisvoiton.

Ferrari on luvannut Räikköselle, että autoon tulee uusia kehitysosia ensi viikonloppuna ajettavaan Bahrainin osakilpailuun.

- Toivottavasti saan pyytämäni osat, jotta sen jälkeen auton etupää tuntuisi mukavammalta. Testeissä meillä oli Bahrainissa vähän vaikeuksia auton ajettavuuden kanssa, mutta toivottavasti ongelmat ratkeavat uusilla osilla, Räikkönen kertoi ESPN:n mukaan.

- Vielä ei ole varmaa, toimivatko ne odotetusti. Ymmärrämme kuitenkin hyvin, mitä autolle pitää tehdä, suomalaiskuljettaja jatkoi.

Malesian GP:ssä Räikkönen jäi 12:nneksi. Tallikaveri Fernando Alonso sijoittui neljänneksi, mutta ei missään vaiheessa pystynyt taistelemaan palkintopallisijasta.

Räikkösen kisa meni pilalle jo toisen kerroksen alussa, kun McLarenin tanskalaistulokas Kevin Magnussen viilsi Ferrarin takarenkaan rikki.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt