Heikki, Henna

Formula 1

Ferrarin suojatti ei saanut toivomaansa numeroa - Räikkönen vei

Julkaistu:

Formula 1
Kansainvälinen autoliitto FIA julkaisi perjantaina tämän kauden F1-kuljettajien kilpailunumeroita.
Sääntöjä muutettiin niin, että kuljettajat saivat itse valita pysyvät numerot heidän F1-uransa ajaksi. Maailmanmestaruuden voittava kuljettaja voi tosin aina halutessaan ottaa numeron 1. 

Viidettä peräkkäistä F1-mestaruuttaan tavoitteleva Sebastian Vettel otti ykkösen. Saksalainen valitsi jo myös varanumeroksi 5:n sille ajalle, kun hän ei enää mahdollisesti ole hallitseva mestari. 

Kimi Räikkösen kilpailunumero on jatkossa 7, kuten oli jo pitkään huhuiltu. Se oli hänen numeronsa myös viime vuonna. Valtteri Bottas kilpailee Williamsilla numerolla 77, joten nimen ja numeron saa mukavasti yhdistettyä muotoon BO77AS.  

Ferrarin nuorten kuljettajien akatemiaan kuuluva ranskalaiskuski Jules Bianchi olisi myös halunnut numeron 7, mutta ei saanut sitä, koska Räikkönen sai valita numeronsa ennen häntä sijoituttuaan viime kauden MM-sarjassa korkeammalle.  

Marussialla jatkava Bianchi joutui lopulta tyytymään numeroon 17, koska hänen toinen (27) ja kolmaskaan numerotoiveensa (77) ei toteutunut. Ferrari-legenda Gilles Villeneuven tunnetuksi tekemä 27 meni Force Indialle palanneelle saksalaiskuskille Nico Hülkenbergille ja 77 siis Bottakselle.

Mercedeksellä jatkava Nico Rosberg otti numeron 6, jolla hänen isänsä Keke Rosberg voitti F1-mestaruuden 1982.

Muista numeroista huomiota herättää Pastor Maldonadon valitsema "epäonnen numero" 13 ja Adrian Sutilin "Gretzky-numero" 99.

F1-kuskien numerot 2014:   

Red Bull: 1 Sebastian Vettel ja 3 Daniel Ricciardo 
Mercedes: 44 Lewis Hamilton ja 6 Nico Rosberg 
Ferrari: 14 Fernando Alonso ja 7 Kimi Räikkönen 
Lotus: 8 Romain Grosjean ja 13 Pastor Maldonado 
McLaren: 22 Jenson Button ja 20 Kevin Magnussen 
Force India: 27 Nico Hülkenberg ja 11 Sergio Perez 
Sauber: 99 Adrian Sutil ja 21 Esteban Gutierrez 
Toro Rosso: 25 Jean-Eric Vergne ja 26 Daniil Kvjat 
Williams: 19 Felipe Massa ja 77 Valtteri Bottas 
Marussia: 17 Jules Bianchi ja Max Chilton (numero vahvistamatta)Caterham: kuljettajia ei ole vielä vahvistettu

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    2. 2

      Kiduttajavanhempia uhkaa 94 vuoden vankeus: ”Kahlerangaistus saattoi kestää viikkoja tai jopa kuukausia”

    3. 3

      Minna on odottanut lentoa Kanarialta kotiin Ouluun yli 30 tuntia: ”Täällä alkaa olla hermot kireänä”

    4. 4

      Prinssi William edusti muuttuneessa lookissa – internetillä oli vastaus valmiina: ”Tervetuloa kaljutiimiin!”

    5. 5

      Järisyttävän elämänmuutoksen tehnyt Ringa Ropo saapui Urheilugaalaan ensi kertaa uuden rakkaansa kanssa – pari hehkui onnea punaisella matolla

    6. 6

      Kiduttajaäidin sisko kertoo häiritsevästä vierailusta perheen luona – ”He kohtelivat minua kuin yhtenä lapsistaan”

    7. 7

      Kauhunhetki joella tallentui videolle: Kalastajat pelastautuivat viime hetkellä päälle ajaneen ökyveneen alta

    8. 8

      Alma Median tutkimus: Sauli Niinistön kannatus on pudonnut selvästi

    9. 9

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    10. 10

      Kahta puukotettiin kaulaan Tukholman keskustassa – motiivi vielä avoin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    2. 2

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    3. 3

      Lohjan kolarissa kuolleet pikkulapset olivat matkalla katsomaan hevosia – kokenut poliisi: ”Ottaa väkisinkin koville”

    4. 4

      Kaksi metsuria loukkaantui vakavasti työtapaturmassa – tapahtumasarja oli todella erikoinen

    5. 5

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    6. 6

      Kiinalaispandat Lumi ja Pyry saapuivat Suomeen

    7. 7

      Kiduttajaäidin sisko kertoo häiritsevästä vierailusta perheen luona – ”He kohtelivat minua kuin yhtenä lapsistaan”

    8. 8

      Jaana, 40: ”Mies päätti, milloin minulla on nälkä” – 3 naista kertoo, millaista painajaista on elämä narsistin kanssa

    9. 9

      Meksikosta löytyi henkeäsalpaava luonnonihme – valtava vedenalainen luola osoittautui aarrekammioksi

    10. 10

      Lohjan nokkakolarissa kuolivat 3-vuotias tyttö ja alle 2-vuotias poika – olivat törmäyshetkellä turvaistuimissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

    2. 2

      Tällaisia ovat vanhempien naisten seksimatkat Gambiassa – nuoret ”rantapojat” tarjoavat seuraa häkellyttävän aktiivisesti

    3. 3

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    4. 4

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    5. 5

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    6. 6

      Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

    7. 7

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    8. 8

      Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

    9. 9

      Hugh Hefnerin leski Crystal, 31, palasi julkisuuteen täysin muuttuneena – povipommityyli on nyt historiaa: elelee elatusmaksuilla

    10. 10

      13 sisarusta löydettiin kammottavista oloista kotoaan Yhdysvalloissa – vanhemmille syytteet kidutuksesta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    2. 2

      Kiduttajavanhempia uhkaa 94 vuoden vankeus: ”Kahlerangaistus saattoi kestää viikkoja tai jopa kuukausia”

    3. 3

      Minna on odottanut lentoa Kanarialta kotiin Ouluun yli 30 tuntia: ”Täällä alkaa olla hermot kireänä”

    4. 4

      Prinssi William edusti muuttuneessa lookissa – internetillä oli vastaus valmiina: ”Tervetuloa kaljutiimiin!”

    5. 5

      Järisyttävän elämänmuutoksen tehnyt Ringa Ropo saapui Urheilugaalaan ensi kertaa uuden rakkaansa kanssa – pari hehkui onnea punaisella matolla

    6. Näytä lisää