Kymmenen hurjaa F1-onnettomuutta - katso videot!

Julkaistu:

Jules Bianchin traaginen onnettomuus Suzukassa on ollut viime päivien ykköspuheenaihe formula ykkösissä. F1-sarjan historian aikana on nähty valtava määrä muitakin rajuja kolareita ja ulosajoja.
Ilta-Sanomat valitsi viime vuosikymmeniltä kymmenen hurjaa formula ykkösissä tapahtunutta ulosajoa tai muuta onnettomuutta, jotka löysimme YouTubesta. 

Listalta on tarkoituksellisesti jätetty pois kuolemaan johtaneet tilanteet.


Niki Lauda, Nürburgring 1976

Niki Lauda sai pahoja palovammoja kuuluisassa onnettomuudessaan Nürburgringin vanhalla radalla. Auttamaan tulleet kilpakumppanit pelastivat hänen henkensä. Lauda kuitenkin vajosi mm. vakavien keuhkovammojen takia sairaalassa koomaan, jossa pappi kävi jo antamassa hänelle viimeisen voitelun. Kuusi viikkoa onnettomuutensa jälkeen Lauda oli kuitenkin jälleen Ferrarin ratissa ja voitti vielä urallaan kaksi maailmanmestaruutta.

Katso video tästä (youtube).


Gerhard Berger, Imola 1989

Gerhard Bergerin uran kaamein onnettomuus sattui samassa Tamburello-kaarteessa, jossa Ayrton Senna kuoli viisi vuotta myöhemmin. Itävaltalaiskuljettajan Ferrariin tuli tekninen vika, jonka takia auto paiskautui kovalla vauhdilla seinään. Berger jäi liekkimeren keskelle. Pelastusmiehistö toimi kuitenkin ripeästi ja Berger sai vain muutamia murtumia ja pieniä palovammoja.

Katso video tästä (youtube).


Martin Donnelly, Jerez 1990

Pohjoisirlantilainen Martin Donnelly selvisi kuin ihmeen kaupalla hengissä hurjasta onnettomuudestaan Jerezin radalla. Hänen Lotuksensa hajosi täysin ja kuljettaja makasi pitkään liikkumattomana radalla. Donnelly sai vammoja mm. päähänsä ja keuhkoihinsa, ja hänen oikea jalkansa melkein jouduttiin amputoimaan. Hän ei enää sen jälkeen ajanut yhtään F1-kilpailua.

Katso video tästä (youtube).


Rubens Barrichello, Imola 1994

Imolan musta viikonloppu alkoi Rubens Barrichellon hurjalla ulosajolla. Brasilialaiskuljettajan pitkään kestänyt F1-ura olisi voinut päättyä jo siihen paikkaan. Pahempaa oli tulossa, sillä seuraavina päivinä Imolassa kuolivat Roland Ratzenberger ja Ayrton Senna. Sen jälkeen F1-sarjassa on vältytty kuljettajien kuolemantapauksilta.

Katso video tästä (youtube).


Mika Häkkinen, Adelaide 1995

McLarenilla ajannut Mika Häkkinen loukkaantui vakavasti Adelaiden katuradalla, mutta toipui ja voitti urallaan kaksi maailmanmestaruutta. Suomen menestyneimmän F1-kuljettajan kuuluisa ulosajo Brewery Bend -kaarteessa johtui vasemman takarenkaan puhkeamisesta. Onnettomuus tapahtui perjantain aika-ajoissa.

Katso video tästä (youtube).

Suurin joukkokolari, Spa 1998


F1-historian suurin massakolari nähtiin Belgian GP:ssä Mika Häkkisen ensimmäisenä mestaruusvuonna. Mukana kolarissa oli peräti 14 autoa. Tapahtumat saivat alkunsa, kun Häkkisen tallikaveri David Coulthard menetti McLareninsa hallinnan pian lähdön jälkeen erittäin liukkaalla radalla.

Katso video tästä (youtube).


Luciano Burti, Spa 2001

Luciano Burtin ja Eddie Irvinen kaksintaistelu päättyi hurjannäköiseen onnettomuuteen Belgian GP:ssä. Burtin ajama Prost-tallin auto sukelsi suoraan rengaspinojen alle. Brasilialainen selviytyi siitä lopulta menko vähäisin vammoin, mutta ei ajanut enää yhtään F1-kilpailua.  

Katso video tästä (youtube).


Robert Kubica, Montreal 2007

Puolalaisen hurja onnettomuus Kanadan GP:ssä sai alkunsa, kun Kubica osui Jarno Trullin ajaman Toyotan perään. Robert Kubica menetti volttisarjan jälkeen hetkeksi tajuntansa, mutta selviytyi ulosajosta lopulta uskomattomasti vain aivotärähdyksellä ja nilkan nyrjähtämisellä. Vuotta myöhemmin hän juhli samalla radalla uransa tähän mennessä ainoaa Grand Prix -voittoaan.

Katso video tästä (youtube).


Felipe Massa, Unkari 2009

Nykyisin Valtteri Bottaksen tallikaverina ajava Felipe Massa joutui uransa pahimpaan onnettomuuteen Unkarin GP:n aika-ajoissa 2009. Rubens Barrichellon autosta lentänyt jousi lävisti Massan kypärän visiirin. Ferrarilla vielä silloin ajanut Massa loukkaantui vakavasti.

Katso video tästä (youtube).


Jules Bianchi, Suzuka 2014 

Marussia-tallin ranskalaiskuljettaja Jules Bianchi törmäsi sadekelin kisassa rajusti traktoriin, joka oli siirtämässä Adrian Sutilin autoa radan reunavallin toiselle puolelle. Bianchi sai onnettomuudessa vakavan aivovamman.

Katso video tästä (youtube).