The Rasmus on Suomen euroviisuedustaja 2022!

Euroviisufanien pitkä odotus palkittiin. Suomen uusi viisuedustaja on valittu!

26.2. 22:59

Tämän vuoden Uuden musiikin kilpailun on voittanut The Rasmus kappaleellaan Jezebel.

Voittajabiisi selvisi sen jälkeen, kun yleisöäänet ja kansainvälisen raadin antamat pisteet oli laskettu yhteen. Yhtye sai yhteensä 310 pistettä.

– Tähän valmistauduttiin ja tätä jännitettiin pitkään. Olemme todella otettuja tästä kunniasta ja tullaan tekemään ihan sikana töitä, Lauri Ylönen hehkutti voiton jälkeen medialle.

– Mehän ollaan treenattu 3000 keikkaa vain tätä tilaisuutta varten, yhtye jatkoi.

The Rasmus oli yksi ennakkosuosikeista, ja yhtye tunnustaa kokeneensa paineita suoriutumisestaan.

– Istuttiin tuolla pöydässä, ja bändi meinasi romahtaa siihen psyykkiseen paineeseen.

– Jännitettiin ihan s*atanasti, Emppu kuvaili.

Yhtyeen ilo oli ylimmillään, kun voittaja viimein paljastettiin.

Kun voittaja julistettiin Ylen suorassa lähetyksessä myöhään lauantai-iltana, tunnelma Turun Logomossa nousi kattoon. Voittajayhtye hyppi riemuissaan ilmaan.

Uuden musiikin kilpailun voittaja pääsee Suomen euroviisuedustajaksi Italian Torinoon toukokuun puolivälissä. Suomi esiintyy kilpailun ensimmäisen semifinaalin toisella puoliskolla, joka nähdään televisiossa 14. toukokuuta.

Lue lisää: UMK:n ennakkosuosikki sai katsojilta yksimielisen tuomion – kansainvälinen fani julkaisi tyhjentävän päivityksen

The Rasmus esiintyi UMK:ssa kappaleellaan Jezebel.

Muut kuusi finalistia olivat Cyan Kicks, BESS, Younghearted, Olivera, Tommi Läntinen ja Isaac Sene.

Toiseksi tiukassa kilvassa tuli Cyan Kicks ja kolmanneksi BESS. Peräpäätä jäi pitämään Tommi Läntinen.

Yhteispisteiden lisäksi The Rasmus oli myös pelkän kansainvälisen raadin suosikki. The Rasmusta seurasi vain muutamien pisteiden päässä BESS. Vähiten kansainvälisiä kuulijoita miellytti Tommi Läntisen esitys.

Näin pisteet jakautuivat

  1. The Rasmus, 310 pistettä

  2. Cyan Kicks, 221 pistettä

  3. BESS, 204 pistettä

  4. Olivera, 167 pistettä

  5. Isaac Sene, 127 pistettä

  6. Younghearted, 91 pistettä

  7. Tommi Läntinen, 56 pistettä

Tommi Läntisen esitys ei riittänyt UMK:n kärkikastiin.

VIIME vuonna UMK-voitosta ja viisupaikasta kisasivat Oskr, Teflon Brothers x Pandora, Danny, Laura, Aksel, Blind Channel ja Ilta.

Voittajaksi valikoitui ylivoimaisella äänienemmistöllä Blind Channel, joka sijoittui Rotterdamin Euroviisuissa kuudenneksi kappaleellaan Dark Side. Viisut voitti Italiaa edustanut rock-yhtye Måneskin.

Blind Channel menestyi Suomen viisuhistoriaan nähden poikkeuksellisen hyvin. Se tuli euroviisuissa kuudenneksi.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?