Suomen euroviisupaikkaa havitteli yli 300 artistia – finalistien joukossa kaikkien tuntema kestosuosikki ja suoratoistotähtiä

Uuden musiikin kilpailun artistikattausta kuvaillaan kaikkien aikojen monipuolisimmaksi. 26. helmikuuta järjestettävässä finaalissa kisaa seitsemän artistia.

UMK järjestetään Turun Logomossa 26. helmikuuta.

16.11.2021 13:00

Uuden musiikin kilpailu UMK laajenee ensi vuonna tv-show’sta yleisötapahtumaksi, tiedottaa Yle.

Kilpailu järjestetään Turun Logomossa 26. helmikuuta. Tapahtumassa nähdään seitsemän kilpailuesitystä sekä Suomen suosituimpia tähtiartisteja.

Syyskuun UMK22-biisihakuun lähetettiin 312 kappaletta, kun viime vuonna hakemuksia lähetettiin 278. Kilpailijoita oli myös viime vuonna seitsemän.

YleX:n musiikkipäällikön, UMK-raadin puheenjohtajan Tapio Hakasen mukaan tämän vuoden artistikattaus on kilpailun kaikkien aikojen monipuolisin.

– Mukana on suoratoistopalveluissa menestyneitä nousevia pop-tähtiä, kansainvälisiä vientilupauksia, kaikkien suomalaisten tuntema, myös kaikkien tuntemassa musiikkiohjelmassa nähty artisti, 80-luvulta tähän päivään pitkän uran tehnyt kestosuosikki sekä musiikkialan hehkuttamia uusia nimiä, Hakanen paljastaa.

Artistikattauksen luvataan olevan kilpailun kaikkien aikojen monipuolisin.

Hakasen mukaan rock-bändejä haki mukaan selkeästi aikaisempaa enemmän, ja myös finalisteissa nähdään räjähtävää rock-energiaa.

Vuoden 2022 UMK-artistit julkistetaan keskiviikkona 12. tammikuuta ja kilpailubiisit esitellään yksi kerrallaan peräkkäisinä päivinä 13.1. alkaen Yle Areenassa ja musiikin suoratoistopalveluissa.

UMK22-tapahtuman aikana suomalaiset pääsevät jälleen äänestämään omaa voittajasuosikkiaan ja valitsemaan yhdessä kansainvälisen raadin kanssa Suomen edustajan Torinossa Italiassa ensi toukokuussa järjestettäviin Euroviisuihin.

Lipunmyynti UMK22-tapahtumaan alkaa tiistaina 16. marraskuuta. Kilpailun jälkeen järjestetään vielä jatkot, joilla soittavat muun muassa Dj Orkidea, Club La Persé, Fiona Timantti sekä YleX:n DJ:t Anne Lainto ja Renaz.

Viime vuonna UMK-kilpailun voitti oululainen Blind Channel. He sijoittuivat viisuissa kuudenneksi.

Viime vuonna UMK-voitosta ja viisupaikasta kisasivat Oskr, Teflon Brothers x Pandora, Danny, Laura, Aksel, Blind Channel ja Ilta.

Voittajaksi valikoitui ylivoimaisella äänienemmistöllä Blind Channel, joka sijoittui Rotterdamin Euroviisuissa kuudenneksi kappaleellaan Dark Side.

Viisut voitti Italiaa edustanut rock-yhtye Måneskin.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?