Erika Vikman tajusi, ettei hän pystyisi koskaan miellyttämään tangokansaa – päätti tehdä täyskäännöksen ja löysi sisäisen ”irstailijansa” - Euroviisut - Ilta-Sanomat

Erika Vikman tajusi, ettei hän pystyisi koskaan miellyttämään tangokansaa – päätti tehdä täyskäännöksen ja löysi sisäisen ”irstailijansa”

Erika Vikman tajusi Tangokuningattaren kruunun voitettuaan, ettei hänestä ole tanssilavojen viihdyttäjäksi. Nyt seksuaalisesti vapautunut artisti tavoittelee euroviisuedustajan paikkaa kappaleella pornotähdestä.


7.3.2020 7:30

”Cicciolina!”

Erika Vikman tunnistetaan kadulla usein, tosin yleensä omana itsenään. Moni saattaisi loukkaantua pornotähdeksi nimittelystä, mutta laulaja kertoo tuntemattoman mummon huudahduksen saaneen hänet innostumaan. Onhan tämä ollut hänen tavoitteensa siitä lähtien, kun Uuden Musiikin Kilpailun finalistit julkistettiin.

Nyt Erikan täytyy tosin seistä hievahtamatta. Aikanaan huippumalli Cindy Crawfordinkin yllä nähty uniikki samettimekko on hieman suuri, joten se on kurottu taiten hakaneuloilla pienikokoisen artistin ylle. Stylisti nykii helmaa suoraksi toisella puolella, meikkaaja asettelee hiuksia toisella.

Kuin 1950-luvun Barbie-nukke. Siltä Erika näyttää.

Sitten hän vilauttaa kameralle keskisormea ja päästää ilmoille korostetun ilkikurisen naurun. Ehkä sittenkin Cicciolina.

Erikan poseeratessa hänen elekielensä muuttuu. Suloisesta naapurintytöstä keimaileva viettelijätär.

– Ihmiset ovat luulleet mua joksikin melko hillityksi pikku blondiksi, joka on itseään vanhemman miehen kanssa, hän täräyttää.

– Saan aika paljon voimaa siitä, että saan viimein olla minä myös julkisesti.

”Tämähän on euroviisubiisi!”

Ajatus karkasi studion lattialla tapansa mukaan retkottaneen Erikan suusta marraskuussa aivan vahingossa. Janne Rintalan, Mika Laakkosen ja Saskia Vanhalakan kanssa kirjoitetun, pornotähdestä inspiraationsa saaneen Cicciolina-kappaleen oli tarkoitus avata Erikan uralla uusi sivu, jota oltiin suunniteltu jo puolitoista vuotta.

”Uusi Erika” päätettiin päästää irti UMK:ssa. Vastaanotto ylitti muutama viikko sitten 27 vuotta täyttäneen Erikan villeimmätkin unelmat: kuukaudessa Cicciolinan musiikkivideo on kerännyt pelkästään YouTubessa yli miljoona katselukertaa.

Kun Erika Vikman poseeraa kameralle, kuoriutuu hänestä viettelijätär.­

Ajatus Cicciolinasta syntyi Erikan nähtyä dokumentin 1980- ja 1990-luvuilla kohauttaneesta italialaisesta Ilona Stallerista, joka käytti taiteilijanimeä Cicciolina ja vaikutti maailmalla pornosta politiikkaan. Yllätys olikin melkoinen, kun Erika sai kappaleen julkistuksen jälkeen yhteydenoton itse kulttitähdeltä.

– Olen hyvin otettu hänen yhteydenotostaan ja toivon, että voisimme nähdä Rotterdamissa, jos pääsen sinne asti. Emme ole kuitenkaan sopineet mitään, enkä tiedä, miten se oikein istuisi esitykseemme, Erika pyörittelee.

Hän puhuu mieluummin siitä, kuinka voimaantui aikuisviihdetähden estottomasta tavasta suhtautua maailmaan.

– Olen itsekin aina ollut keskimääräistä avoimempi. Ahdistun, jos joudun himmailemaan itselleni luonnollisia piirteitä, hän sanoo ja jatkaa.

– Sitten ymmärsin, että tässä se on: Mun pään sisällä asuu tuollainen Cicciolina, joka haluaa vain vapautua ja irstailla, olla estoton ja nauttia siitä satuttamatta ketään.

Erika mainitsee esille muun muassa burleskitaiteilijat, joiden taidetta sensuroidaan jatkuvasti esimerkiksi Instagramisssa. Pornotähdistäkin vaietaan, tai heistä tehdään yleisiä vitsejä. Erika haluaisi, että heidätkin nähtäisiin työtään tekevinä ihmisinä.

– Me ollaan kaikki aika eläimellisiä loppujen lopuksi, mutta se on tabu. Väitän, että aika monet ovat ottaneet arkeensa pornografisen materiaalin. Siitä vain ei puhuta, hän naurahtaa.

– Mielestäni on turhaa rajoittaa naisten luonnollista seksuaalisuutta. Cicciolina on täydellinen esimerkki omaehtoisesta pornotähdestä, joka toteutti ensisijaisesti itseään ja omia mielihalujaan.

Erika kertoo, kuinka odotti hiljattain ystävänsä kanssa junaa Tampereella. Aseman kupeessa sijaitsee erotiikkaliike, jossa laulaja päätti spontaanisti piipahtaa.

– Ostin sieltä sitten yhden tuotteen ja menin sen kanssa kassalle. Toivoin, että jospa he nyt eivät tunnistaisi minua, Erika selittää.

– Kassalla ollut myyjäpariskunta oli sitten heti, että tsemppiä siihen Cicciolina-show’hun, hän jatkaa huvittuneena.

Tänään lauantaina tuo sama viettelijätär astuu Tampereen Mediapoliksen lavalle UMK-finaalissa.

Voisi sanoa, että Erikalla on kisassa kotikenttäetu, sillä viime kesänä Erika hankki Tampereen keskustasta itselleen asunnon. Siitä lähtien hän on viettänyt tasaisesti aikaa sekä uusvanhassa kotikaupungissaan että avopuolisonsa Ilkka ”Danny” Lipsasen luona Kirkkonummella.

– Minulla on kaksi kotia, Tampereella ja Kirkkonummella. Useaan otteeseen ollaan yritetty spekuloida syytä siihen, miksi niitä on nykyään kaksi. Ainut syy on, että tarvitsen myös Tamperetta, hän sanoo ja jatkaa.

– Joskus Tampereelle on vaan pakko päästä. Se on mulle sellainen hengähdyskaupunki.

Uusi Erika Vikman näkee päivänvalon UMK:ssa lauantaina.­

Seksuaalisuuden ilosanomaa julistavaa Erikaa katsoessa ja kuunnellessa on helppo unohtaa, että hän tuli julkisuuteen vain neljä vuotta sitten tangokuningattarena.

Oikeastaan ajatus tuntuu hassulta Erikalle itselleenkin. Hän muistaa, kuinka tajusi oikeastaan heti voittonsa jälkeen, ettei välttämättä sopeutuisi tangomaailmaan.

– Eräs ohjelmatoimiston edustaja sanoi, että ”kyllä tuosta tytöstä noi kulmat vielä hiotaan”. Ajattelin, että eikä hiota.

Sanat päätyivät Erikan korviin sattumalta, mutta pysäyttivät peruuttamattomasti. Hänet oli singottu iskelmätaivaalle vain 23-vuotiaana ja hän koki velvollisuudekseen miellyttää hänet viihdebisnekseen nostanutta tangoyhteisöä.

– Tein aluksi kaikkeni voittaakseni ihmiset puolelleni niin tanssilavoilla kuin muillakin keikoilla. Rakastin yleisöäni. Mutta silti tunsin jatkuvasti, että se ei riittänyt.

– Pikkuhiljaa tajusin, että minun on vaikeaa saada heitä puolelleni. Lopulta aloin miettiä, että miksi väkisin yritän pärjätä asiassa, joka aiheuttaa vain ahdistusta ja jatkuvaa riittämättömyyden tunnetta. Varsinkin, kun minulla on mahdollisuus toteuttaa itseäni niin kuin oikeasti haluan.

Erika korostaa, ettei hänellä ole mitään tangoyhteisöä vastaan. Se ei sopinut hänelle, eikä toisinpäin.

– Mutta rakastan kulmiani, ja aion tulevaisuudessa vain korostaa niitä.

Vikman ymmärsi pian Tangomarkkinoiden voiton jälkeen, ettei hän välttämättä sopeutuisi tangomaailmaan. Nyt hän on kääntänyt uuden sivun elämässään ja keskittyy olemaan rohkeasti oma itsensä.­

Tangokuningattaren titteli teki Erikasta julkisuuden henkilön. Kiinnostus hänen ympärillään räjähti kuitenkin käsiin, kun laulaja kertoi vuonna 2016 seurustelevansa Dannyn kanssa.

Erika kuvasi arkeaan Iholla-sarjaan ja antoi lukuisia haastatteluja sekä yksin että yhdessä. Kaikesta tuli julkista hyvin lyhyessä ajassa.

– Enää en päästäisi kameroita kotiini. Kaikki on nyt tosi hyvin, mutta mun on ollut pakko suojata joku osa itsestäni. Se on ihan mielenterveyteni kannalta pakollista, hän toteaa vaisummin.

– Mulle on hahmottunut viime aikoina se raja, minkä takana minä ja läheiseni voivat hyvin. Se menee tässä. Ymmärrän, että ihmisiä kiinnostaa, mitä kotioveni takana tapahtuu, mutta olen kertonut jo oikeastaan kaiken, artisti sanoo vakavana.

Tähän liittyy myös uusi linjanveto. Erika on nykyään Erika Vikman, ei Dannyn Erika.

– Nyt kun luon tätä omaa uraa, niin ei sitä duettona tarvitse vetää, hän lisää pehmeämmin.

Millainen sitten on uusi Erika? Vaalea kaunotar nostaa paitansa hihaa. Käsivarressa komeilee tatuointi, johon on leimattu kaunokirjoituksella Cicciolina. Pornotähden nimen ikuistaminen käsivarteen on osa sitä uutta Erikaa, joka hän haluaa nyt olla.

– En ole ottanut tätä pelkästään tämän biisin takia. Tässä on mukana paljon enemmän, hän kiirehtii sanomaan.

Erikan estoton suhtautuminen tuo mieleen erään toisenkin tamperelaisen euroviisuehdokkaan vuodelta 1992. Kikka, oikealta nimeltään Kirsi Sirén, tuli tunnetuksi seksipommi-imagostaan ja vihjailevia sanoituksia sisältäneistä iskelmistään.

Myös Erika tiedostaa tämän. Hänen toiseen käteensä on tatuoitu sydän. Sen ääntä hän aikoo seurata urallaan tästä eteenpäin.

– Totta kai mä voin ajatella 40-vuotiaana eri lailla kuin nyt. Se on riski, mikä on pakko ottaa.

– En voi vain siksi jättää asioita nyt tekemättä.

Musta Kristallimekko: Charwinette, Musta jakku ja vintagejumppapuku / Soma Oma, asusteet Charwinette, printtimekko: Soma Oma, saappaat: Steve Madden. vaaleanpunainen mekko ja asusteet Charwinette, nalle: Moschino Toy Boy, seppele: @midas_vert, violetti vintagemekko: Soma Oma, asusteet Charwinette. Tyyli: Mikko Vainio / @2pintaa, assistentti Lisa Thomenius

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?