Euroviisujen jälkipuinnista täysi farssi – lopulliset pisteet muuttuivat, Ruotsi porhalsi yleisösuosikin ohi

Julkaistu:

Valko-Venäjän tuomariääniä jouduttiin toiseen kertaan muokkaamaan.
Lauantain euroviisufinaalin pisteidenlaskun jälkipuinti jatkuu edelleen.

Jo finaalin aikana huomiota herätti yleisöäänten ja tuomariäänten suuret erot. Yleisöäänestyksen murskaluvuin voittanut Norja oli tuomariäänissä vasta sijalla 16. Tuomariäänestyksen voittaneen John Lundvikin naama puolestaan venähti, kun yleisöäänet julistettiin. Niitä Ruotsi sai raavittua kasaan 93, kun Norjan saldo oli liki 200 pistettä enemmän.

Kaiken kaikkiaan voittajaksi leivottiin Hollanti, joka sijoittui yleisöäänestyksessä toiselle sijalle ja tuomariäänissä kolmannelle sijalle.

Ennen tuomariäänten julkistusta tiedotettiin, että Valko-Venäjän tuomariston äänet on hylätty, sillä tuomariston jäsenet paljastivat kuinka olivat ensimmäisessä semifinaalissa äänestäneet. Tämän kertominen ennen finaalia on kilpailun säännöissä kielletty.

Euroviisut järjestävän EBU:n (Euroopan yleisradiounioni) edustajat tiedottivat ennen finaalia, että Valko-Venäjän juryn pisteet kehitettäisiin monimutkaisen kaavan kautta vastaamaan samalla tavalla äänestäneiden maiden juryääniä. Finaalin aikana kotisohvilla ja Tel Avivissa kävi kohahdus, kun Valko-Venäjä antoi 12 pistettä Israelille, maan saamat ainoat tuomaristopisteet.

Suurempi yllätys tuntui olevan se, että Valko-Venäjä näytti jättävän Venäjän täysin vaille pisteitä tuomariäänissä. Tästä hätääntyi muun muassa Valko-Venäjän edustuskappaleen taustalta löytyvä tuottaja Viktor Dobrysh, joka kiiruhti ilmoittamaan haastavansa EBU:n oikeuteen Valko-Venäjän pistejaosta.

– EBU on aiheuttanut suunnatonta vahinkoa Venäjän ja Valko-Venäjän keskinäisille suhteille. Ihmisille ja eritoten minulle henkilökohtaisesti, sillä minusta tehtiin Venäjän vihollinen joka ei antanut heille yhtään pistettä, Dobrysh julisti hätääntyneenä Ria Novostille.

Nyt EBU tiedottaa, että pistesähläys Valko-Venäjän kanssa ei ole ohi. Jostain syystä maan antamat pisteet ilmoitettiin päinvastaisessa järjestyksessä, ja esimerkiksi Israelille oli Valko-Venäjältä tarkoitus tulla 12 tuomaripisteen sijaan 0 pistettä.

– EBU voi vahvistaa, että rutiininomaisten tarkastustoimien jälkeen olemme huomanneet, että inhimillisen virheen vuoksi käytimme vääriä tuloksia. Tällä ei ollut vaikutusta yleisöääniin, voittavaan maahan tai neljään parhaiten sijoittuneen kappaleen sijoituksiin, tiedotteessa sanotaan.

Top-4 -kappaleiden jälkeen sijoitukset kuitenkin muuttuvat, ja etenkin länsinaapurissa iloitaan siitä, että Valko-Venäjän oikeiden pisteiden tultua ilmi Ruotsi pungersi tiensä Norjan ohi, sijoittuen lopulta sijalle 5. Tosin tuomariäänissä Ruotsin John Lundvik tipahti yhden sijan ja tuomariäänestyksen voittaja oli loppujen lopuksi Pohjois-Makedonia, jonka lopullinen sijoitus kehnon yleisöäänestyksen jälkeen oli kahdeksas sija.

Uusissa pisteissä Valko-Venäjän lasketuissa tuomariäänissä Venäjällekin irtosi lopulta yksi piste.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt