Some kuhisi kuumana: Suomen tien katkeaminen euroviisuissa kirvoitti vaatimuksia Ylelle

Julkaistu:

euroviisut
Euroviisuja seuranneet ilmaisivat pettymyksensä Suomen menestykseen ja tämän vuoden semifinaaliin Twitterissä.
Suomen ja Daruden ja Sebastian Rejmanin tie tämän kevään euroviisuissa katkesi kilpailun semifinaalivaiheessa. Look Away -kappaleen Tel Avivin viisuareenalla esittänyt kaksikko putosi kisasta.
Suomen putoaminen finaalista sai aikaan kiivasta keskustelua somessa. Siellä ruodittiin niin Daruden esitystä, UMK-kilpailua kuin koko semifinaalia laajemmin. Osa kommentoijista koki vahvasti, ettei euroviisuissa ole enää kyse musiikista ja parhaasta kappaleesta, vaan pääosaan ovat nousseet aivan muut asiat: hulppeat valoshow’t, tanssijat ja erikoiset esitykset.

Musiikin jäämistä toissijaiseksi asiaksi kommentoitiin ahkerasti Twitterissä. Esimerkiksi kirjailija Jari Tervo kertoi hämmästelleensä asiaa Kati-puolisonsa kanssa.
– Muistan, kun ennen vanhaan oli melodioita ja sellaista, Kati sanoi.

– Niin oli, Tervo twiittasi tyylilleen tutulla tavalla.
– Siis ennätyksellisen pöhkö Europliisu-kisa! Melodioista viis, usein on tunne kuin istuisi joko teinien musakerhossa, kulahtaneessa pornoklubissa, utopia-ajan sirkuksessa, 80-luvun ufossa, aikakoneessa tai vaan näkis painajaista, kuului toinen twiitti aiheesta.

Asiaa kommentoitiin myös huumorilla höystettynä erilaisia meemien kera.
Tiistai-illan tuloksen selvittyä suomalaiset viisufanit ilmaisivat Twitterissä kärkkäästi pettymyksensä. Moni vaati muutoksia Suomen edustajan valintaan ja koki, että Uuden musiikin kilpailu on tullut tiensä päähän, sillä sen kautta valituista voittajista harva on yltänyt kovin hyvälle sijoitukselle viisuissa.

Uuden musiikin kilpailu uudistui viime vuonna, jolloin ensimmäistä kertaa Yle valitsi suoraan edustajan, Saara Aallon ja yleisö ja juryt äänestivät Aallon kappaleista kilpailuun suosikkinsa. Viime vuonna Suomi pääsi pitkästä aikaa finaaliin. Tänä vuonna kisassa oli käytössä samankaltainen kaava, ja sekä juryt että yleisö äänesti Logomossa ehdolla olleista kappaleista murskaluvuin Tel Aviviin Look Awayn.

Silti osa Twitter-kansasta pohti, pitäisikö UMK:n pitäisi palata vanhaan formaattiin, jossa katsojat äänestivät kokonaista esitystä, kappaleineen ja esittäjineen, eikä vain kutsuartistille kappaletta. Vanhan formaatin UMK:ssa Suomi nähtiin viime kerran finaalissa vuonna 2014, jolloin Softengine sijoittui finaalissa yhdenneksitoista.

UMK:n järjestämisestä vastaavaa Yleisradiota vaadittiin Twitterissä tekemään radikaaleja muutoksia, jotta Suomen viisumenestys saataisiin nousuun:
– Suomen ongelma euroviisuissa on se, että Yle ajattelee että ”meh” riittää. Ei riitä. Jos kappale ei ole WAU, niin ihan turhaan sitä on edes lähettää. Suomi on täynnä hyvää, sielukasta ja merkityksellistä musiikkia. Tehkää työtä sen eteen että se WAU löytyy. Pliis, eräs mies kehotti.
– Mun harras toive Ylelle on, että siirrytään ensi vuonna takaisin kaikille avoimeen UMK-kilpailuun. Se tekee Suomen musaskenelle hyvää ja tarjoaa hienoja mahdollisuuksia nousta taidoilla tietoisuuteen. Skabassa pärjänneet ovat edustaneet Euroopassa hienosti, jatkuivat kommentit.
– Kahdeksan vuotta, kolme finaalipaikkaa joista kaksi finaalin hännillä. Nyt Yle on viimeistään aika heittää joka vuosi sääntöjä muuttava UMK roskikseen ja miettiä jotain uutta. Vanha kunnon euroviisukarsinta takaisin! Kiitos.

Osa Twitter-käyttäjistä oli myös kehitellyt omia, varsin innovatiivisia ratkaisuja Suomen viisumenestyksen parantamiseksi ja edustajan valitsemiseksi.
– Pohdittiin tuossa valmiiksi formaatti, jolla saadaan Suomen euroviisumenestys nousuun. Ensivaiheessa ei tehdä mitään. Ja sitten kutsutaan Melodifestivalenin kakkonen edustamaan Suomea. Varma finaalipaikka. Saa käyttää.
– Ai miten valitaan ens vuoden Suomen biisi? Halukkaiden nimet hattuun ja Matti Rönkä arpoo voittajan puol ysin uutisissa.


Darude ja Sebastian Rejman kertoivat semifinaalin jälkeen Ylen tiedotteessa, että tämän vuoden viisutulos oli heille valtava pettymys.

– Harmittaa vietävästi, mutta oma paras annettiin ja tiimi on tehnyt mahtavaa duunia ja henki on ollut huikea, ei sitä enempää voi pyytää. Hetken rauhoittuminen ja hyvät yöunet ovat nyt tarpeen, ja sitten homma jatkuu, business as usual, Darude ja Rejman sanoivat Ylen tiedotteessa.

UMK:n tuottajana toimiva Anssi Autio kertoi, että odotukset menestyksen suhteen eivät täyttyneet.

– Esitys ei menestynyt odotetulla tavalla, mutta voimme olla ylpeitä sekä esiintyjien että Suomen suunnittelutiimin laadukkaasta show’sta osana maailman suurinta musiikkishow’ta, Ylen tuottaja Autio sanoi.

Euroviisut huipentuvat lauantaina finaaliin. Sitä ennen kisataan torstaina kilpailun toinen semifinaali. Finaalissa kilpailee 26 maata: 20 semifinaaleista jatkoon päässyttä sekä isot rahoittajamaat Iso-Britannia, Saksa, Ranska, Italia ja Espanja sekä viime vuoden voittajamaa Israel.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt