Daruden aavistus UMK:n voittajakappaleesta ei osunut oikeaan: ”Ennustin väärin”

Julkaistu:

UMK 2019
Suomen edustuskappaleeksi Tel Aviviin valikoitui Look Away.
Kansainvälinen raati ja suomalaiset äänestäjät olivat yhtä mieltä. Suomen edustuskappale toukokuussa Israelin Tel Avivissa pidettävissä euroviisuissa on Look Away.

Kenraalin jälkeisessä pressitilaisuudessa Darude eli Ville Virtanen totesi, että hänellä oli aavistus siitä, mikä biisi voittaisi. Aavistus ei osunut oikeaan.

– Ennustin väärin, mutta ennuste ei ollut suosikkibiisini, koska mulla ei ollut suosikkia. Kaikki olivat samalla viivalla, Darude sanoi heti finaalin jälkeen.

– Olen pelkästään onnellinen, että Look Away voitti. Menemme lujaa ja ylpeänä eteenpäin.
  • Voit katsoa voittajakappaleen alta.


Muutoksia nyt nähtyyn showhun ei ole luvassa.

– Minusta tuntuu, ettei showta tarvitse parantaa, koska se oli hyvä tänään. Olemme miettineet tätä jo tähän mennessä tarkkaan, laulaja Sebastian Rejman sanoi.
Darude korosti sitä, että musiikki ei ole hänelle kilpailua.

– Musiikilla kilpailu on minulle vieras ajatus, mutta silti, haluan tietenkin voittaa. Olemme myös päässeet jo nyt maistamaan kansainvälisen euroviisuyhteisön yhteenkuuluvuutta, jota muun muassa Krista Siegfrieds on meille etukäteen hehkuttanut.

Ukrainan euroviisuedustajan osallistuminen peruuntui poliittisista syistä. Look Away on sanomaltaan myös, ei poliittinen, mutta omalla tavallaan kantaaottava.


– Koko ajan tapahtuu kamalia asioita kaikkialla. On politiikkaa, rajoja, muureja. Musiikki ja urheilu ovat ainoat asiat, jotka rikkovat rajoja ja repivät alas muureja. Me teemme vain sitä mitä haluamme tehdä, Rejman totesi.

– Musiikki yhdistää ihmisiä. Siksi teemme tätä, Darude jatkoi.
Toisaalta Rejman arveli, että Look Awayn sanoma oli osa sen suosion salaisuutta.

– Ei kappale ole poliittinen, mutta se pyrkii tuomaan esiin asioita, joita meidän kaikkien on syytä miettiä, Darude pohti.

– Pointti ei ole saarnata. Minulla on kaksivuotias poika ja viisiviikkoinen tyttö. Kun miettii mitä maailmassa on tapahtumassa, on pirun pelottavaa ajatella millainen maailma heillä on kahdenkymmenen vuoden kuluttua, Rejman vei ajatusta eteenpäin.

Look Awayn esityksessä Darude on boksissa, joka pyörii eikä hän ole esityksen aikana koko ajan näkyvillä.

– Sitä mietittiin, mutta en ole ruutuajastani mustasukkainen. Tarina toimii. Mulle on fine olla boksissa. Ei ollut egokysymys, olenko näkyvissä vai en.

Omasta esiintymisestään Rejman sanoi, että on pelkästään hyvä asia, että hän ei tanssi, koska on Suomen huonoin tanssija.

– Emme yritä olla muuta kuin olemme, Darude totesi jo heti kenraalin jälkeen.

Ennen viisuja Darude ja Rejman tekevät pr-turneen, joka tässä vaiheessa käsittää ainakin Lontoon, Amsterdamin ja Espanjan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt