Saara Aallolta jymy-yllätys brittilehdelle: pyydettiin Britannian viisuedustajaksi – kieltäytyi kunniasta: ”Ei vielä!”

Julkaistu:

Saara Aaltoa kosiskeltiin Britannian viisuedustajaksi, mutta suomalaislaulaja ei ollut valmis viisukarkeloihin.
Britit X Factorissa ja nyt Dancing On Ice -kisassa hurmannut Saara Aalto kertoo The Sunin haastattelussa saaneensa kutkuttavan tarjouksen BBC:ltä. Aalto edusti Suomea euroviisuissa viime vuonna, mutta jäi finaalissa viimeisten joukkoon.

Aalto kertoo brittilehdelle, että hänelle tarjottiin mahdollisuutta lähteä viisuihin toistamiseen – tällä kertaa Britannian edustajana.

– He (BBC) pyysivät minua edustamaan euroviisuissa Britanniaa. Olin, että antakaa minun hengähtää, ei vielä. Minulla on tänä vuonna tulossa paljon isompia juttuja, Aalto sanoo.


Tellymix-sivuston mukaan Aalto puuhailee myös uutta musiikkia DJ Jonas Bluen kanssa.

– Ei näistä jutuista ikinä tiedä, Saara myhäilee.

Katso alla olevalta videolta Aallon Monsters-esitys euroviisuissa viime toukokuussa:



Laulaja Saara Aalto nappasi sunnuntaina Britannian Dancing On Ice -tv-kisassa huippupisteet. Aalto teki lähetyksessä historiaa laulamalla ja luistelemalla samaan aikaan. Kukaan muu kilpailija ei ole tehnyt vastaavaa suositussa ohjelmassa.

Aalto liiteli jäällä Frozen-animaation prinsessa Elsaksi pukeutuneena ja kajautti esityksen päätteeksi Let It Go -kappaleen kertosäkeen.

Hän saikin tuomareilta huippupisteet: 6, 6,5, 6,5 ja 7 pistettä eli yhteensä 26 pistettä. Suomalaistähti pomppi ja hyppi innoissaan pisteet kuultuaan.


– Rakastin tulkintaasi. Mielestäni olet parempi luistelija kuin tanssija, tuomari Ashley Banjo sanoi.

Aalto on aikaisemmin kertonut brittilehti The Sunille, että häntä olisi pyydetty esiintymään Spice Girlsin viidentenä jäsenenä.

–  He haluavat viidennen jäsenen mukaan kiertueelle. Olin aivan että, ”onko tämä oikea kysymys”? Tämä on hullua, Aalto sanoi The Sunin mukaan.

– Hän (Mel C) sanoi, että siellä on tilaa jollekin joka osaa oikeasti laulaa. Ajattelin vain että on uskomatona että hän sanoi niin.

Lue lisää: Saara Aallolta jättipaljastus brittilehdelle: pyydettiin esiintymään paluun tekevän Spice Girlsin ”viidentenä jäsenenä”

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt