Saara Aallon esiintymisnumero euroviisujen finaalissa selvisi – Lordi nappasi voiton täsmälleen samalla numerolla - Euroviisut - Ilta-Sanomat

Saara Aallon esiintymisnumero euroviisujen finaalissa selvisi – Lordi nappasi voiton täsmälleen samalla numerolla

Suomalaisen esiintymispaikka on hyvä.

11.5.2018 3:27

Suomen edustaja Saara Aalto esiintyy 17. euroviisujen finaalissa lauantai-iltana Lissabonissa. Tuottajien valitsema esiintymisjärjestys julkaistiin perjantain vastaisena yönä – vain tunteja toisen semifinaalin päättymisen jälkeen.

Suomen finaalipaikka varmistui jo ensimmäisessä semifinaalissa tiistaina, kun Aalto ylsi kymmenen parhaan joukkoon kappaleellaan Monsters. Aiemmin järjestetyssä arvonnassa selvisi, että suomalaislaulaja esiintyy finaalin toisella puoliskolla.

Aallon esiintymispaikka on hyvä, sillä loppupään esiintyjien sanotaan jäävän paremmin mieleen. Esimerkiksi Lordi toi Suomeen viisuvoiton juurikin numerolla 17 vuonna 2006.

Finaalissa on mukana yhteensä 26 maata. Esiintymisjärjestyksen valinnassa haluttiin varmistaa, että jokaisella esiintyjällä on mahdollisuus erottua joukosta.

– Tuottajat katsovat musiikkigenreä, sitä esittääkö kappaleen soololaulaja vai ryhmä, rekvisiitan käyttöä, musiikin tempoa ja useita muita näkökohtia, euroviisujen virallisilla verkkosivuilla todetaan.

Ensimmäisenä lavalle pääsee Ukraina ja viimeisenä Italia. Isäntämaa Portugali esiintyy numerolla kahdeksan.

Finalistit harjoittelevat ja käyvät läpi lauantain finaalilähetystä perjantaina Altice-areenassa useamman tunnin kestävissä harjoituksissa.

Euroviisujen finaalin esiintymisjärjestys

1. Ukraina

2. Espanja

3. Slovenia

4. Liettua

5. Itävalta

6. Viro

7. Norja

8. Portugali

9. Iso-Britannia

10. Serbia

11. Saksa

12. Albania

13. Ranska

14. Tshekki

15. Tanska

16. Australia

17. Suomi

18. Bulgaria

19. Moldova

20. Ruotsi

21. Unkari

22. Israel

23. Alankomaat

24. Irlanti

25. Kypros

26. Italia

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?