IS-arvio: Kovatasoinen semifinaali on liikaa Sandhjalle – nämä 10 esitystä etenevät viisufinaaliin - Euroviisut - Ilta-Sanomat

IS-arvio: Kovatasoinen semifinaali on liikaa Sandhjalle – nämä 10 esitystä etenevät viisufinaaliin

Julkaistu: 10.5.2016 8:05

Ilta-Sanomien musiikkitoimittaja Mika Seppänen analysoi kaikki semifinaalikappaleet ja arvioi, mitkä 10 esitystä selviytyvät finaaliin.

Tiistaina Globenissa järjestettävästä euroviisujen semifinaalista on luvassa todella kovatasoinen kisa finaalipaikoista.

Ennakkoarvioiden mukaan monet koko viisujen ykkössuosikeista esiintyvät tiistain semifinaalissa, ja siksi joitakin todella vahvoja esityksiä jää todennäköisesti lauantain finaalista pois.

Suomi avaa semifinaalin Sandhjan Sing It Away -kappaleella.

1. Suomi

Sandhja: Sing It Away

Sandhjan esitys on todella energinen veto semifinaalin alkuun, ja siksi se on myös valittu kunniapaikalle. Show on vähä­eleinen, mutta Sandhja laulaa upeasti. Jatkopaikan saamisen kannalta esiintymisnumero 1 on haastava, mutta Suomen onneksi Sandhjan jälkeen tulevat kappaleet ovat melko tylsiä.

Arvio: Kovatasoinen semifinaali on liikaa Sandhjalle. Ei aivan mahdu jatkoon.

2. Kreikka

Argo: Utopian Land

Esitys yhdistää uutta ja vanhaa, kun kappaleessa on mukana välimerellisiä perinnesoundeja sekä tuoretta hiphopmaista otetta. Kreikka on perinteisesti menestynyt viisuissa, mutta tämä vuosi on maalle vaisumpi.

Arvio: Niukasti jatkoon.

3. Moldova

Lidia Isac: Falling Stars

Näyttävän Lidian kappale on valitettavan tylsää eurodiscoa, vaikka nuori nainen laulaa vakuuttavasti. Lavalle ilmestyvä astronautti on typerryttävä lisä esitykseen, eikä ainakaan paranna kokonaisuutta. Kappaleen nimen mukaisesti Lidian tähti putoaa jatkosta.

Arvio: Ei jatkoon.

Lidia Isac.

Videolla Sandhja kertoo tunnelmansa ennen pukuharjoituksia.

4. Unkari

Freddie: Pioneer

Veljeskansa tuo viisulavalle todellisen komistuksen, mutta laulajana Freddie ei ole kummoinen. Kuultavaksi jää, miten Freddien ahtaan karhea ääni kestää livelähetyksessä. Biisi yrittää mahtipontiseksi, mutta jää tylsäksi.

Arvio: Ulkonäköpisteillä niukasti jatkoon.

5. Kroatia

Nina Kraljic: Lighthouse

Kroatia palaa euroviisuihin huomiota herättävästi. Ninan riikinkukkopuku on semifinaalin näyttävimpiä. Lighthouse on kappaleena hauras ja herkkä, ja Ninan uniikki laulutyyli tekee esityksestä astetta hienomman.

Arvio: Jatkoon.

Nina Kraljic.

6. Hollanti

Douwe Bob: Slow Down

Harmiton kappale, jossa on runsaasti letkeää brittipop-henkeä. Laulaja on sympaattinen hurmuri, mutta jää mitäänsanomattomaksi eikä erotu massasta. Jos Douwe Bobin silmät eivät hurmaa jurya ja katsojia, jää Hollanti finaalin ulkopuolelle.

Arvio: Putoaa niukasti semifinaalin kovan tason takia.

Douwe Bob.

7. Armenia

Iveta Mukuchyan: LoveWave

Ensimmäisen semifinaalin vahvimpia esityksiä. Viisufanit äänestivät Ivetan euroviisujen kauneimmaksi naiseksi, ja on hyvin mahdollista, että kaunotar menestyy mainiosti myös itse euroviisuissa. Ehdoton kohokohta.

Arvio: Heittämällä jatkoon.

8. San Marino

Serhat: I Didn’t Know

Turkkilainen Serhat hönkäilee mikkiin kuin Mark Lanegan ja muistuttaa lavalla Leonard Cohenia. Serhatin kappale sen sijaan on kuin suoraan 1980-luvun kammottavimmalta ajanjaksolta.

Arvio: Ei jatkoon.

9. Venäjä

Sergei Lazarev: You Are The Only One

Ennakkosuosikki. Sergein esityksestä on kohuttu hurjasti, ja show on kieltämättä syytä nähdä. Mutta kappaleen lyriikat ovat vilpittömästi hirvittävät. ”Thunder and lightning, it’s getting exciting.” Voi taivas. Mutta huono lyriikkakaan ei pysäytä Sergeitä.

Arvio: Kirkkaasti jatkoon.

10. Tshekki

Gabriela Guncíková: I Stand

Gabriela on on niittänyt mainetta muun muassa heavyvokalistina. Tukholmassa hän kuitenkin esittää riipaisevan balladin, joka on ehkä kisan paras lajissaan. Gabriela ansaitsisi viedä Tshekin ensi kertaa historiassa jatkoon semifinaalista.

Arvio: Jatkoon.

11. Kypros

Minus One: Alter Ego

Tässä vaiheessa semifinaalia tunnelma muuttuu täydellisesti, kun Minus One valtaa lavan. Alter Ego on kisan ainoita rock-kappaleita, joka toimii livenä erinomaisesti. Kertosäe jää mukavasti soimaan päähän. Kyprokselle soisi finaalipaikan.

Arvio: Jatkoon.

12. Itävalta

ZOË: Loin d’Ici

Itävaltaa edustaa Brigitte Bardot’n kaksoisolento, joka laulaa suloisesti ranskaksi. Esitys on lämmin ja hyväntuulinen. ZOË voi olla kisan yllättäjä, sillä mitä enemmän kappaletta kuuntelee, sen paremmaksi se muuttuu.

Arvio: Jatkoon.

13. Viro

Jüri Pootsmann: Play

Viisufanit ovat hehkuttaneet tummaäänistä Jüriä, mutta itse en Viron yksitoikkoisesta kappaleesta syty. Kappaletta on kehuttu sen groovesta, ja jury antanee Virolle hyvät pisteet, mutta syttyvätkö tv-katsojat? Viron postikorttivideossa Jüri vilahtaa muuten alasti – sensuroidusti toki.

Arvio: Ei jatkoon.

14. Azerbaidzhan

Samra: Miracle

Vahvaäänisellä Samralla on hyvät mahdollisuudet edetä finaaliin, ja jopa kisan kärkisijoille. On ollut kipeänä ennen euroviisuja, mutta maanantain kenraaliharjoituksissa lauloi upeasti. Miracle-kappale on vankkaa poppia ja esitys on väkevä.

Arvio: Jatkoon.

15. Montenegro

Highway: The Real Thing

Montenegron esitys on modernia rokkia, mutta kappale on liian vaikea päästäkseen finaaliin. Vaatii monta kuuntelukertaa, että kappaleesta jää vahvoja muistikuvia. Sekava ja yhdentekevä.

Arvio: Ei mitään mahdollisuuksia jatkoon.

16. Islanti

Greta Salóme: Hear Them Calling

Islantilainen Greta esittää kappaleen, joka on hänen käsi­alaansa, mutta sympatiapisteitä kummempaa hänelle on vaikea ennustaa. Menevää folkdancea.

Arvio: Ei jatkoon.

17. Bosnia ja Hertsegovina

Dalal & Deen feat Ana Rucner ja Jala: Ljubav Je

Tässä on vähän kaikkea. Bosnia ja Hertsegovina tuo lavalle maansa taiteilijakartalta monenlaisia tekijöitä, ja esityksessä yhdistyvät hiphop, kohtalokas sello-osuus ja balkanilainen soundimaailma. Sillisalaatti toimii vain osittain. Silti potentiaalinen finalisti.

Arvio: Putoaa jatkosta niukasti.

18. Malta

Ira Losco: Walk On Water

Vuonna 2002 toiseksi sijoittunut Ira Losco, 34, tekee comebackin viisulavalle. Walk On Water ei ole yhtä vahva kappale kuin 14 vuoden takainen 7th Wonder, mutta laajan fanikuntansa avulla Ira menee helposti jatkoon. Ira on muuten raskaana, laskettu aika on elokuussa.

Arvio: Jatkoon.

Katso myös, mitä ISTV:n viisuraati sanoi semifinaalin kappaleista:

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?