Zlatan Ibrahimovic, 39, järjesteli taas häikäisevän show’n – ruotsalaistähden uskomaton putki sai jatkoa - Eurosarjat - Ilta-Sanomat

Zlatan Ibrahimovic, 39, järjesteli taas häikäisevän show’n – ruotsalaistähden uskomaton putki sai jatkoa

AC Milan voitti maanantai-illan ainoassa Serie A:n ottelussa Cagliarin 2–0.

Zlatan juhli raivokkaasti 1–0-maaliaan.­

19.1. 0:00

Ruotsalaislegenda Zlatan Ibrahimovic oli maanantaina ensimmäistä kertaa AC Milanin avauskokoonpanossa marraskuun lopussa tulleen lihasvammansa jälkeen. Pitkäksi venynyt pelitauko ei näkynyt otteissa, vaan 39-vuotias hyökkääjä palasi kentille tuttuun, ylivertaiseen tapaansa. Hän pyssytti Milanin molemmat maalit 2–0-voitossa Cagliarista.

Voitto nosti Rossonerin Serie A:n kärkipaikalle ohi Juventuksen sunnuntaina kukistaneen Interin.

Ibrahimovic tarvitsi alle seitsemän minuuttia kuparisen rikkomiseen. Hän sijoitti itse hankkimansa rangaistuspotkun vuorenvarmasti maalin vasempaan alanurkkaan ohi väärin aavistaneen Alessio Cragnon. Osuma oli takuulla helpotus, sillä ruotsalainen oli epäonnistunut ennen maanantaita kolmessa neljästä edellisestä pilkkuyrityksestään.

Toista maalia saatiin odottaa 52. peliminuutille asti. Laitapuolustaja Davide Calabria lähetti elegantin pystypallon vieraiden omalta kenttäpuoliskolta kohti vastustajan rangaistusaluetta. Linjasta karannut Ibrahimovic otti pallon haltuunsa ja ampui sen voimalla isäntien nuottaan.

Espanjalaisnuorukainen Brahim Diaz pääsi Ibrahimovicin isälliseen syleilyyn.­

Maali oli Ibrahimovicille jo Serie A -kauden kahdestoista. Hän on pelannut vaivojensa takia vasta kahdeksan kamppailua.

Maanantain maali-ilottelun poskettomuutta alleviivaa se, että Ibrahimovic on osunut pääsarjaotteluissa maalipuiden väliin 23 vuotena peräkkäin. Hän aloitti urakkansa lokakuussa 1999 Malmö FF:n paidassa Ruotsin Allsvenskanissa.

Ruotsalaisen rinnalla Cagliaria vastaan pelanneet Jens Hauge ja Brahim Diaz olivat tuolloin vasta parin viikon ja muutaman kuukauden ikäisiä sylivauvoja.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Oberstdorfin MM

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?