Supertähti Cristiano Ronaldo teki kaksi maalia sunnuntaina, kun Juventus päihitti Italian liigassa Udinesen lukemin 4–1.
Maaliensa ansiosta Ronaldo nousi brasilialaislegenda Pelén ohi kaikkien aikojen maalitilastossa, kun mukaan lasketaan kilpailullisissa otteluissa seura- tai maajoukkueelle isketyt osumat. Ronaldon maalimäärä kirjataan nyt 758, kun Pelén lukema on yhden pienempi. Asiasta uutisoivat muun muassa espanjalaislehdet Marca sekä Mundo Deportivo.
35-vuotias Ronaldo on tehnyt yhteensä 656 maalia seurajoukkueilleen Sportingille, Manchester Unitedille, Real Madridille ja Juventukselle sekä 102 maalia Portugalin maajoukkueelle, jonka paidassa Ronaldo pääsi juhlimaan Euroopan mestaruutta viime EM-kisoissa.
Ronaldo on Mundo Deportivon mukaan kaikkien aikojen maalitilastossa nyt toisella sijalla. Edellä on vielä itävaltalais-tshekkoslovakialainen Josef Bican.
Vuonna 2001 menehtynyt Bican teki vuosien 1931–1955 aikana yhteensä 759 maalia. Enää yhden maalin päässä oleva Ronaldo siis siirtynee tämänkin historiatilaston kärkipaikalle jo lähiaikoina.
Pelén maalisaldo ei ole ainoa tilastopaalu, jonka Ronaldo on viime aikoina ylittänyt. Hänellä on nyt Instagramissa yli 251 miljoonaa seuraajaa.
The Week -lehti kertoo, että Ronaldosta tuli ensimmäinen ihminen, joka on saavuttanut suositussa sosiaalisen median palvelussa 250 miljoonan seuraajan rajan. Ronaldo on myös Facebookin seuratuin henkilö ja Twitterin seuratuin urheilupersoona.
Toiseksi eniten seuraajia, noin 214 miljoonaa, Instagramissa on poptähti Ariana Grandella.
Ronaldon lähin uhkaaja jalkapalloilijoista Instagram-seuraajien määrässä on Lionel Messi noin 174 miljoonalla. Maalitilastossa Messi on Ronaldoa perässä tällä hetkellä 43 maalin verran.