16-vuotias Pietro Pellegri teki historiaa, sai isänsä kyyneliin ja lähti 25 miljoonalla eurolla ulkomaille – sitten alkoi vammahelvetti, joka toimii varoituksena: ”Kukaan ei ota vastuuta” - Eurosarjat - Ilta-Sanomat

16-vuotias sai isänsä kyyneliin ja lähti 25 miljoonalla eurolla ulkomaille – sitten alkoi vammahelvetti: ”Kukaan ei ota vastuuta”

Pietro Pellegrin ammattilaisura alkoi kuin taivaassa ja muuttui sitten helvetiksi. Hän on kuitenkin vasta 19-vuotias.

Pietro Pellegri pelaa AS Monacossa.­

15.9. 12:01

Viikonlopun uutisotsikot Ranskan jalkapalloliigasta Ligue 1:stä keskittyivät pitkälti Marseillen ja Paris Saint-Germainin väliseen hegemoniaotteluun, joka ”huipentui” skandaalinkäryisesti viiteen punaiseen korttiin.

Huomattavasti pienemmälle huomiolle jäi AS Monacon 2–1-kotivoitto Nantesista.

Monacon kotiottelun 78. minuutilla Wissam Ben Yedder käveli vaihtoon ja tapahtui jotain, mitä 19-vuotias Pietro Pellegri oli odottanut liki kahden vuoden ajan: hän pääsi taas pelaamaan sarjaottelussa.

Ei sen näin pitänyt mennä.

Pellegri siirtyi AS Monacoon tammikuussa 2018 kohuttuna superlupauksena. Hän oli 16-vuotias ja pelannut jo yhdeksän ottelua Italian pääsarjassa tehden kolme maalia.

Genoan kasvatti oli 15 vuoden ja 280 päivän ikäisenä tehnyt historiaa: hänestä tuli Serie A:n historian nuorin pelaaja yhdessä samanikäisenä vuonna 1937 debytoineen Amadeo Amadein kanssa.

Kun Pellegri osui AS Roman legendan Francesco Tottin jäähyväisottelussa, hänestä tuli historian ensimmäinen 2000-luvulla syntynyt maalintekijä Italiassa. Hän teki kaksi maalia Laziota vastaan ja sai isänsä, joukkueenjohtaja Marcon itkemään vaihtopenkillä.

Pelaajaprofiililtaan Pellegri muistuttaa enemmän Zlatan Ibrahimovicia, mutta Genoassa julistettiin jo 2015, että seuralla on käsissään uusi Messi.

Monaco maksoi teini-ikäisestä Pellegristä huimat 25 miljoonaa euroa, mutta vajaat kolme vuotta myöhemmin italialainen ei ole pystynyt pelaamaan joukkueessa kuin seitsemän ottelua tehden yhden maalin. Hän on kärsinyt pahoista loukkaantumisista (mm. takareisi ja nivunen), lihasvammoista, toistensa perään.

Monacon entinen päävalmentaja Leonardo Jardim kommentoi France Footballissa Pellegrin tilannetta ja isoa kuvaa huolestuneena viime marraskuussa.

– Ehkä meidän pitäisi miettiä, mitä me teemme 14–15-vuotiaiden pelaajien kanssa. Kohtelemme heitä kuin aikuisia pienoiskoossa, Jardim sanoi Goalin viime keväänä julkaistun artikkelin mukaan.

Teinisensaatio Pietro Pellegri juhli maalia S Roman verkkoon toukokuussa 2017.­

Jardim vieritti syytä pois Monacolta. Hän huomautti, että vakavan loukkaantumiskierteen pohjat saatettiin luoda Genoassa, kun Pellegri nousi edustusjoukkueeseen.

– Usein me ”tapamme” pelaajat. Sen jälkeen kukaan ei ota vastuuta. Ehkä jos Pietron harjoittelun kanssa oltaisiin 2–3-vuotta sitten oltu varovaisempia Genoassa, hänellä ei olisi näitä kaikkia lihasongelmia nyt.

– 16-vuotias kaveri ei ole ”pikkuaikuinen”. Meidän täytyy kunnioittaa sitä. Kasvu aikuiseksi tapahtuu 18–19-vuotiaana, kun ajatellaan ihmisen luita ja jänteitä. Tämä pitää ottaa huomioon, koska muuten saatamme rikkoa nuorten pelaajien elämän.

Pietro Pellegri on 19-vuotias ja hänen uransa on iän puolesta yhä vasta alussa. Hänestä ehti ennen loukkaantumiskierrettään tulla myös Ranskan liigan ensimmäinen 2000-luvulla syntynyt maalintekijä.

Mutta kestääkö Pietro Pellegrin kroppa – ja tuleeko hänestä sellainen supertähti kuin odotukset jo vuosia sitten teini-ikäisen pojan harteilla olivat?

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?