Iker Casillas lopettaa pelaajauransa – ”Hyvästien aika on saapunut” - Eurosarjat - Ilta-Sanomat

Iker Casillas lopettaa pelaajauransa – ”Hyvästien aika on saapunut”

Espanjalainen maalivahtisuuruus Iker Casillas ei palannut kentille sydänkohtauksen jälkeen.

Iker Casillas esiintyi tunteikkaana lehdistötilaisuudessa tiistaina.­

4.8. 19:44

Maailman kaikkien aikojen parhaimpiin jalkapallomaalivahteihin lukeutuva Iker Casillas lopettaa virallisesti pelaajauransa. 39-vuotias espanjalaisvahti kertoi päätöksestään Twitterissä.

– Tämä on yksi tärkeimmistä ja vaikeimmista päivistä urheiluelämässäni. Hyvästien aika on saapunut, Casillas kirjoitti.

Casillas pelasi urallaan yli 700 ottelua Real Madridissa ja voitti seurassa viisi Espanjan liigan ja kolme Mestarien liigan mestaruutta. Espanjan maajoukkueessa hän voitti MM-kullan vuonna 2010 ja kaksi EM-kultaa vuosina 2008 ja 2012. Kaikkiaan A-maajoukkueotteluita kertyi 167.

Vuonna 2015 Casillas jätti tunteikkaat hyvästit Real Madridille ja siirtyi portugalilaisseura Portoon. Casillas sai sydänkohtauksen Porton harjoituksissa viime vuoden toukokuussa eikä palannut kentille sen jälkeen.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?