Juventuksen ranskalaisella tähtipelaajalla on todettu koronavirus - Eurosarjat - Ilta-Sanomat

Juventuksen ranskalaisella tähtipelaajalla on todettu koronavirus

Blaise Matuidi on eristyksessä kotonaan.

Blaise Matuidi (vas.) on saanut koronavirustartunnan.­

17.3. 22:10

Italialaista Juventusta edustavalla huippujalkapalloilija Blaise Matuidilla on todettu koronavirus. Torinolainen Serie A -seura kertoi asiasta tiistaina tiedotteessa.

Tiedotteen mukaan Matuidi, 32, on ollut eristyksissä kotonaan viime keskiviikosta lähtien. Hänellä ei ole mitään oireita.

Matuidi on toinen Juventuksen pelaaja, jolla on todettu koronavirus. Viime viikolla kerrottiin, että italialaispuolustaja Daniele Ruganilta oli otettu positiivinen koronavirusnäyte. Pohjois-Italian on kerrottu olevan yksi pahimmista korona-alueista.

Ranskalainen Matuidi on edustanut Juventusta kaudesta 2017–2018 lähtien. Keskikenttäpelaaja on urallaan voittanut muun muassa maailmanmestaruuden Ranskan paidassa vuoden 2018 MM-kisoissa.

Matuidi ei toistaiseksi ole kommentoinut sairastumistaan julkisesti. Kaksi päivää sitten hän kehotti sosiaalisessa mediassa julkaisemassaan videoviestissä kaikkia seuraamaan viranomaisten ohjeita. Hän myös kiitti lääkäreitä ja sairaanhoitajia.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?