La Ligan pelaaja kertoi Instagramissa: ”Minulla on koronavirus” - Eurosarjat - Ilta-Sanomat

Valencian pelaaja kertoi aiemmin koronaviruksestaan – seurassa nyt jo viisi tartuntaa

Espanjan pääsarjassa pelaava Valencia on joutunut koronaviruksen kynsiin.

Ezequiel Garayn vuosi 2020 ei ole alkanut hyvin.­

15.3. 23:20

Jalkapallojoukkue Valencian argentiinalaispuolustaja Ezequiel Garay, 33, on sairastunut koronavirukseen. Hän on ensimmäinen Espanjan jalkapallon pääsarjan La Ligan pelaaja, jonka tiedetään sairastuneen virukseen, kertoo espanjalainen AS-urheilulehti.

– Vuosi 2020 ei ole alkanut hyvin. Minulla on koronavirus. Oloni on hyvä, ja nyt minun pitää vain toimia lääkärien ohjeiden mukaan. Olen tällä hetkellä karanteenissa, Garay kertoi Instagramissa.

Garay sai helmikuun alussa pahan polvivamman, jonka on laskettu pitävän hänet pois pelikentiltä noin puoli vuotta. Garay siirtyi Valeciaan Pietarin Zenitistä vuonna 2016.

Brittilehti BBC uutisoi sunnuntai-iltana, että koronavirus on levinnyt neljään muuhunkin Valencian pelaajaan ja taustaryhmän jäseneen.

Toppari Eliaqum Mangala on yksi tartunnan saaneista.

– Sain tänään tietää olevani koronaviruspositiivinen. Voin tällä hetkellä hyvin eikä minulla ole virukseen liittyviä oireita, hän tiedotti kotoaan.

Valencia ilmoitti, että tartunnan muutkin tartunnan saaneet ovat kotonaan hyväkuntoisina.

– Olemme vakuuttuneita, että voitamme tämän pandemian solidaarisuudella, vastuullisuudella ja hyvällä hengellä, seura lisäsi tiedotteessaan.

Espanjan La Liiga keskeytettiin torstaina, kun Real Madridin pelaajat asetettiin karanteeniin. Espanjassa on Euroopan toiseksi eniten koronavirustapauksia Italian jälkeen.

Juttua päivitetty kello 23.18: Lisätty tieto muista joukkeessa tartunnan saaneista.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?