Joukkue miinuspisteillä kahdeksan kierroksen jälkeen – Perparim Hetemaj’n edustaman Chievon valmentajalle kenkää - Eurosarjat - Ilta-Sanomat

Joukkue miinuspisteillä kahdeksan kierroksen jälkeen – Perparim Hetemaj’n edustaman Chievon valmentajalle kenkää

Lorenzo D’Anna ei ehtinyt nostaa Chievoa nollakerhoon tällä kaudella.

Julkaistu: 9.10.2018 18:00

Perparim Hetemaj’n uudeksi päävalmentajaksi spekuloidaan entistä maajoukkueluotsia.

Italian pääsarjassa Serie A:ssa on nähty kauden ensimmäisen valmentajapotkut.

Chievo Verona erotti päävalmentajansa Lorenzo D’Annan, kertoi uutistoimisto Reuters. D’Anna oli aloittanut työssään viime keväänä.

Chievo on pelannut tällä kaudella kahdeksan ottelua, joista kaksi on päättynyt tasan, ja tappioita on tullut kuusi. Viime viikonloppuna Chievo kärsi neljännen peräkkäisen tappionsa, kun se hävisi Milanille vieraissa 1–3.

Joukkue on sarjan jumbosijalla saldonaan yksi miinuspiste. Seura lähti kauteen miinus kolmesta pisteestä rangaistuksena kirjanpitorikkomuksistaan.

Chievossa pelaa Suomen A-maajoukkueen entinen keskikenttämies Perparim Hetemaj, joka on ollut kentällä tällä kaudella viidessä sarjapelissä.

Italialaismedia arvioi spekulaatioissaan Gian Piero Venturan olevan vahvoilla veronalaisseuran uudeksi päävalmentajaksi.

Ventura valmensi viimeksi Italian A-maajoukkuetta, mutta sai potkut viime marraskuussa Italian karsiuduttua MM-kisoista.