Eurosarjat

Eero Markkasen ja Roman Eremenkon siirroille vahvistukset

Julkaistu:

Jalkapallo
Eero Markkanen siirtyy AIK:sta toiseen ruotsalaisseuraan Dalkurdiin. Lokakuussa kilpailukiellostaan vapautuva Roman Eremenko puolestaan jatkaa uraansa Moskovan Spartakissa.
Ruotsin Allsvenskanissa pelaava AIK ja hyökkääjä Eero Markkanen ovat purkaneet sopimuksensa. Ruotsalaisseura kertoi asiasta verkkosivuillaan.

Markkasen jalkapalloura kuitenkin jatkuu Ruotsissa, sillä Dalkurd ilmoitti hankkineensa suomalaishyökkääjän riveihinsä. Dalkurd on tällä hetkellä Allsvenskanissa jumbosijalla.

Markkanen siirtyi AIK:hon vuonna 2014. Matka jatkui saman vuoden heinäkuussa Real Madridin kakkosjoukkueeseen Castillaan, jossa hän viihtyi vuoden verran. Syyskuussa 2015 Markkanen siirtyi RoPSiin ja palasi sitten tukholmalaisseuraan kolmen vuoden sopimuksella vuonna 2016.

Seuraavan vuoden kesänä Markkanen lainattiin saksalaiseen Dynamo Dresdeniin. Sopimus purettiin tämän vuoden alussa. Sen jälkeen Markkanen lainattiin tanskalaiseen Randersiin. Markkanen palasi AIK:hon kesäkuussa, muttei pelannut otteluakaan.


Roman Eremenkon Spartak-sopimukselle vahvistus

Suomalaiskeskikenttäpelaaja Roman Eremenkon ura jatkuu Venäjän jalkapalloliigan Moskovan Spartakissa. Seura tiedotti 31-vuotiaan Eremenkon sopimuksesta perjantaina nettisivuillaan.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Eremenko kärsii parhaillaan kahden vuoden pelikieltoa, jonka hän sai kokaiinikäryn vuoksi. Eremenkon panna päättyy lokakuun 6. päivä.

– Olen harjoitellut kovaa, sekä itsenäisesti että ystävieni kanssa Suomessa. Tunnen oloni upeaksi, Eremenko kertoi.

Eremenko edusti viimeksi toista moskovalaisseuraa, TsSKA:ta. Aiemmin hän on pelannut muun muassa Rubin Kazanissa, Kiovan Dinamossa, Udinesessa ja Jarossa.

Spartakia edustaa myös Eremenkon pikkuveli Sergei Eremenko. Lisäksi heidän isänsä Aleksei Eremenko pelasi Spartakissa 1986–1987.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt