Katsojien käyttäytyminen lähti käsistä – Englannin liitto sai taas sakot - EM-Futis - Ilta-Sanomat

Katsojien käyttäytyminen lähti käsistä – Englannin liitto sai taas sakot

Euroopan jalkapalloliitto Uefa ilmoitti sakottaneensa Englannin jalkapalloliittoa (FA) sunnuntaina Lontoossa pelatun EM-finaalin tapahtumista.

Englannin kannattajat eivät pysyneet aisioissa EM-finaalissa.

13.7. 20:29

Uefa sakotti Tanska-välierän tapaan FA:ta Englannin kannattajien buuauksesta vastustajan kansallislaulun aikana sekä ilotulitteiden käytöstä katsomossa.

Sakkoja toivat myös finaalissa kentälle päässyt häirikkö sekä kannattajien harjoittama ”esineiden heittely”.

Lisäksi Uefa kertoi aloittaneensa kurinpitotutkinnan Englannin kannattajien toiminnasta Wembleyn stadionilla ja sen ulkopuolella. Useat pääsyliputtomat ihmiset rynnistivät stadionin sisälle ennen Englannin ja Italian välistä finaalia, eivätkä kaikki katsojat päässeet istumaan katsomoon sännänneiden ihmisten takia.

Sosiaalisessa mediassa levinneiden videoiden mukaan kannattajat myös tappelivat stadionilla.

Viime viikolla Uefa antoi FA:lle 30 000 euron sakot Englannin ja Tanskan välisen välieräottelun jälkeen.

Välierässä kannattajat häiritsivät muun muassa tanskalaismaalivahti Kasper Schmeichelia laserosoittimella.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?