Hyvät EM-kisat heikoista lähtökohdista: koronan Uefa-variantti, mutta myös Christian Eriksenin lyyhistyminen ja välittäminen eivät unohdu - EM-Futis - Ilta-Sanomat

Hyvät EM-kisat heikoista lähtökohdista: koronan Uefa-variantti, mutta myös Christian Eriksenin lyyhistyminen ja välittäminen eivät unohdu

Jalkapalloilijat ovat kansainvälisten liittojen testihiiriä juoksupyörässä, mutta juuri he pelastivat EM-kisat, jollaisia ei halua enää nähdä, kirjoittaa Saku-Pekka Sundelin

Christian Eriksenin lyyhistyminen ja sitä seurannut Tanskan pelaajien sekä yleisön reagointi olivat EM-kisojen pysäyttävin hetki.

12.7.2021 6:30

Se oli huono idea jo vuonna 2012, mutta osoittautui vielä paljon pelättyä huonommaksi, kun kisat lähestyivät ja kun ne lopulta pelattiin.

Euroopan jalkapalloliiton Uefan silloinen puheenjohtaja Michel Platini heitti Puolan ja Unkarin EM-kisojen finaalin alla ilmoille ajatuksia, joita ei taidettu kovin pitkään valmistella.

Hän kuvaili itsekin niitä hullunkurisiksi. Platini tahtoi EM-kisojen 60-vuotista historiaa juhlistettavan 2020 koko Euroopan yhteisellä turnauksella.

– Pohdimme ajatusta. Sanoin 12 tai 13 kaupunkia, mutta se voisi olla myös 24 tai 32. Näinä päivinä lentäminen on halpaa, joten kaikki on mahdollista, Platini sanoi.

Paikalla olleiden toimittajien näppäimistöt savusivat. Monet maat olivat jo valmistelleet kisojen hakemista, mutta yhtäkkiä jalkapalloliiton nyt jo korruptiotuomion takia toimitsijakieltoon asetettu puheenjohtaja sekoitti pakan täysin.

Ajoitus oli erityisen huono, koska 2012 EM-kisoissa matkustaminen Puolan ja Ukrainan välillä oli osoittautunut painajaismaiseksi.

– On helpompaa matkustaa Lontoosta Pariisiin tai Berliiniin kuin Cardiffista Gdanskiin, hän sanoi.

Sen jälkeen Uefa harkitsi vakavasti Minskiä, Skopjea ja juuri Cardiffia kisaisännäksi ja antoi yhden paikan Bakulle, joka ei ole Euroopassa.

Hyvä asia monelle maalle jaetuissa EM-kisoissa oli se, ettei kuukauden turnauksen takia tarvinnut rakentaa suuria stadioneita ja muuta infrastruktuuria, jotka jäävät myöhemmin valkoisiksi elefanteiksi, kuten vaikka Venäjällä on 2018 MM-kisojen jälkeen käynyt.

Ei Platini ympäristöä tai julkisten varojen käyttöä ajatellut, kuten hänen halpalentokommenttinsa osoittaa.

Luultavammin hän halusi kosiskella pienten maiden lajiliittoja, sillä tähtäimessä oli Sepp Blatterin paikka Fifan puheenjohtajana.

Valtiot taipuvat Uefan edessä

Platinin hullunkuriset kisat, jalkapallon EM-kisat 2020, on nyt heinäkuussa 2021 pelattu. Mestaruuden voitti Italia, joka kukisti kotiyleisönsä edessä pelanneen Englannin rangaistuspotkukisan jälkeen 2–1.

Lue lisää: Italia on Euroopan mestari! Englannille synkkä pettymys Wembleyllä

Niitä varjosti maailman pariksi vuodeksi pysäyttänyt epidemia, mutta ajatus oli ilman sitäkin huono.

Uefan nykyinen puheenjohtaja Aleksander Ceferin tunnusti jo laajasti jaettujen kisojen heikkoudet todeten, ettei vastaavaa enää tehdä.

Sveitsi esimerkiksi matkusti turnauksen aikana yli 15 000 kilometriä, kun Englanti kävi kerran Roomassa.

Olin itse kymmenen päivää Kööpenhaminassa, enkä löytänyt kisatunnelmaa kuin pelipäivinä. Venäläinen Sport Express -lehti tiivisti Platinin yllätyksen jälkeen sen, mistä jalkapallon arvokisoissa on kysymys.

– Se, että kisat järjestetään yhdessä maassa tarjoaa festivaalitunnelman, paikallista maustetta, ruokakulttuuria, luontoa, arkkitehtuuria ja vie paikallisten ihmisten pulssille. Kaikki se menetetään.

Kööpenhaminan Parkenilla oli erityisesti Tanskan pelipäivinä tietysti tunnelma katossa.

Tässä koronatilanteessa se olisi menetetty joka tapauksessa, joten sitä suuremmalla syyllä Uefan olisi pitänyt hyvissä ajoin päättää, että turnaukseen ei yleisöä päästetä. Tai siirtää kisat yhteen maahan.

Voimme vain toivoa, ettei viruksen Uefa-variantti tee turnauksen loputtua Euroopassa tuhoa. Saimme jo vähän viitteitä Suomen peliä Pietariin matkanneiden katsojien vaikutuksesta.

Vastuu on nimenomaan Uefan, joka osoitti taas, millainen valta jalkapalloliitolla on jopa valtiosuvereniteetin alueella.

Kansat äänestävät kansanedustajia, joista valitaan maiden hallitukset, jotka jäävät kansainvälisten jalkapalloliittojen jyräämiksi.

Logiikka on se, että yksikään poliitikko ei halua asettua vastarintaan, koska jalkapallo nauttii maailmalla niin valtavaa kansansuosiota.

Iso-Britannia yritti vaatia Uefan 2 500 Vip-vierasta normaaliin karanteeniin finaalin alla, johon Uefa vastasi harkitsevansa finaalin siirtämistä Budapestiin. Siellä on liitolle suopeampi hallitsija Viktor Orban, joka voi mahtikäskyllään avata Puskas-areenan ovet kenelle tahtoo ilman koronakaranteeneja.

Budapestin Puskas-areena oli ainoa EM-stadioneista, jossa ei ollut yleisörajoituksia.

Suomi oli äärirajoilla

Uefa teki kisojen aikana useita omia maaleja, vaikkei ihan samaan tahtiin kuin pelaajat. Münchenin sateenkaarivalaistuksen kieltäminen poliittisena kannanottona, jollaiseksi saksalaiset menivät sen maalaamaan, ei jätä hyvää makua.

Päävammoja jalkapalloliitot katsovat yhä läpi sormien tavalla, joka hirvittää. Pitäisi olla jo selvää, että ulkopuolisen tahon kuuluisi liputtaa tällin saaneet ulos, koska joukkueilla ei ole siihen tarpeeksi intressejä.

Pelaajien terveys kauhistuttaa muillakin tavoin. Fifa suunnittelee MM-kisoja joka toiseksi vuodeksi. Kalenterit ovat jo ennestään niin täynnä, että jalkapalloilijoista on tullut liittojen testihiiriä isossa juoksupyörässä.

Pelaajat lähtivät turnaukseen pelattuaan kaksi kautta ilman taukoa. Siihen nähden kentällä nähty jalkapallo oli hämmästyttävän korkeatasoista. Joukkueet tekivät heikoista lähtökohdista kisoista hyvät.

Ai niin, Suomikin pelasi EM-kisoista. Jos unohtaa Tanska-pelin 43. minuutin ja sitä seuranneet erikoiset olosuhteet, Huuhkajien kisasuorituksessa ei ole ollut paljon yllättävää. Vaatimustaso nousi karsinnoista. Se näkyi hyökkäyspelin hiipumisena. Puolustaa joukkue osaa.

Aika äärirajoilla joukkue meni, muuta on paha vaatia. Taso maailmalla on hurja.

Kisojen unohtumattomin hetki oli Tanska-pelin 43. minuutti, kun Christian Eriksein sydän pysähtyi ja koko Eurooppa pysähtyi samalla.

Lue lisää: Ensimmäinen kuva sairaalasta päässeestä Christian Eriksenistä julki – poseeraa Björnin, 11, kanssa rannalla

Christian Eriksen sai tukea läpi kisojen. Hänen sydämensä pysähtyi Tanskan ja Suomen välisessä alkulohkon ottelussa.

Sen jälkeen tapahtui jotain inhimillistä, jota on pitkään jalkapallossa kaivannut. Lieveilmiöt, kuten englantilaisten kannattajien käytös, eikä vain englantilaisten, pomppaavat esiin, mutta ihmisissä on valtavasti hyvääkin.

Huoli, rakkaus, välittäminen. Asioiden oikea painoarvo. Ne nousivat Eriksenin lyyhistyttyä pintaan.

Lue lisää: Tässä ovat Parkenin sankarit – näin Christian Eriksen pelastettiin

Tanskassa lahjoitettiin valtavia summia kesäkuun aikana sydäntutkimukselle. Iso joukko ihmisiä päätti vihdoin käydä ensiapukurssin.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?