Jalkapallon EM: Saksa sai armotonta palautetta medialta - EM-Futis - Ilta-Sanomat

Katastrofin niukasti välttäneelle Saksalle armotonta palautetta –  näin rajusti saksalaismedia ruoski omiaan

Saksa vältti katastrofin, mutta joukkue sai silti aimo annoksen haukkuja.

Saksa selvisi Unkarin pihdeistä vain niukasti.

24.6. 9:10

Jalkapallon arvokisojen kestomenestyjä Saksa eteni keskiviikkoiltana neljännesvälieriin EM-kisoissa – juuri ja juuri. Leon Goretzkan 84. minuutin maali pelasti kolminkertaiset Euroopan mestarit Unkarin kanssa 2–2-tasapeliin, joka riitti juuri ja juuri pudotuspelipaikkaan.

Illan onnellisesta lopusta huolimatta saksalaisessa lehdistössä joukkueen päitä ei liiemmin silitelty. Iltapäivälehti Bild otsikoi otteluraporttinsa tylysti:

– Olemme jatkossa, mutta kukaan ei tiedä, miksi!

Turnauksen avanneen Ranska-tappion jälkeen Saksa höykytti Portugalia komealla esityksellä 4–2. Keskiviikkona vuoden 2018 alkulohkoon päättyneiden MM-kisojen haamut heräsivät taas henkiin, kun sitkeä Unkari kiusasi hermostunutta kotijoukkuetta Münchenin Allianz Arenalla loppuun saakka.

Bildin yksittäisissä pelaaja-arvioissa kehut olivat harvassa. Joukkueen konkarihyökkääjä Thomas Mülleriä kiiteltiin kyllä hyökkäyksen organisoinnista, mutta arvion mukaan oli ilmiselvää, ettei polvivaivasta kärsivä 31-vuotias ole tarvittavassa pelikunnossa.

Laitapuolustaja Robin Gosensin esitystä luonnehdittiin ”täydelliseksi epäonnistumiseksi” ja Manchester Cityn tähteä Ilkay Gündogania ”todella heikoksi”.

Frankfurter Allgemeinen toimittaja Michael Horeni kutsui kommentissaan ottelua suureksi kauhunäytelmäksi, jossa vain Goretzkan maali pelasti saksalaispelaajat ja pitkän valmentajapestinsä EM-kisoihin päättävän Joachim Löwin täydelliseltä häpäisyltä.

Saksan kisat jatkuvat nyt ensi tiistaina klassikko-ottelulla Englantia vastaan Wembleyllä. Saksalaismedian yksimielinen arvio on, että joukkueen pitää parantaa, jotta pelit voisivat jatkua siitä pidemmälle.

Samoilla linjoilla oli keskikenttäpelaaja Joshua Kimmich.

– Jos pelaamme kuten tänään, meillä ei ole Lontoossa mitään mahdollisuuksia, hän sanoi Die Weltin mukaan.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?