Ronaldo siirsi Coca Cola -pulloja: Sponsoripullojen siirtelyt ovat jatkuneet – Uefa otti kantaa - EM-Futis - Ilta-Sanomat

Cristiano Ronaldon aloittama trendi saa jo koomisia piirteitä EM-kisoissa – Uefa puuttui peliin

Kolme pelaajaa ehti siirtää sponsoripulloja pois näkyvistä, kunnes Uefa otti kohuun kantaa.

18.6. 12:27

Cristiano Ronaldo aloitti maanantaina trendin, jossa EM-lehdistötilaisuuksiin osallistuvat pelaajat siirtävät heidän eteensä asetettuja sponsoripulloja pois näkyvistä. Nyt Uefa on keskustellut joukkueiden kanssa ja pyytänyt pelaajia lopettamaan pullojen siirtämisen.

– Se on tärkeää, koska sponsorien tulot ovat tärkeitä turnaukselle ja eurooppalaiselle jalkapallolle, EM-turnauksen johtaja Martin Kallen kommentoi torstaina.

Kallenin mukaan uskonnollisen taustan omaavien pelaajien ei kuitenkaan tarvitse pitää Heineken-pulloja edessään, jos eivät halua. Näissä tilanteissa pullot on poistettu jo ennen lehdistötilaisuuden alkamista.

Kolme pelaajaa ehti siirtää pulloja sivuun ennen kuin Uefa otti asiaan kantaa torstaina. Ronaldo siirsi pois näkyvistä hänen eteensä asetetut Coca-Colan lasipullot, jonka jälkeen portugalilainen esitteli vesipulloaan kannustaen ihmisiä juomaan mieluummin vettä.

Lue lisää: Cristiano Ronaldo ilmoitti, mitä kannattaa juoda – Coca-Colan arvo putosi neljä miljardia dollaria

Tiistai-iltana trendiä jatkoi ranskalainen Paul Pogba, joka siirsi kuvista pois Heinekenin alkoholittoman olutpullon. Pogba on kertonut muun muassa Twitterissä vuonna 2017, ettei hän käytä alkoholia. Ranskalainen on muslimi.

Lue lisää: EM-kisojen virvokevyyhti paisuu – Ranskan supertähti Paul Pogba teki ”ronaldot”

Kohu sai jatkoa myös keskiviikkona, kun italialainen Manuel Locatelli siirsi Ronaldon tapaan kaksi kokista syrjään ja asetti niiden tilalle vesipullon suoraan eteensä.

Jotkut pelaajat ovat ottaneet kohusta myös ilon irti. Sportsnet kertoo Skotlannin keskikenttäpelaajan John McGinnin todenneen eräässä haastattelussa hassutellen ”No Coke?”, kun joukkueen haastattelutilasta ei löytynyt pulloja.

Ukrainan Andri Jarmolenko puolestaan vitsaili lehdistötilaisuudessa, että hän voisi mainostaa niin virvoitusjuomaa kuin Heinekeniä, jalkapallosivusto Goal kirjoittaa.

– Laitan Coca-Colan tähän. Laitan Heinekenin tähän eteen. Ottakaa minuun yhteyttä! Jarmolenko vitsailee asetellessaan pulloja eteensä.

Myös Belgian Romelu Lukaku on vitsaillut lehdistötilaisuudessa, että Coca-Cola voisi ottaa hänen agentteihinsa yhteyttä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?