Jalkapallon EM-kisat: Ilta-Sanomien asiantuntijaraati antaa tuomionsa - EM-Futis - Ilta-Sanomat

EM-tuomio: Tämä mies rikkoo vastustajan parhaankin suunnitelman – huono ja törkeä filmaus palasi parrasvaloihin

IS:n EM-tuomio arvioi kisoja jokaisena pelipäivänä. Tällä kertaa raadissa ovat Janne Kosunen, Janne Oivio ja Marko Rajamäki.

18.6. 6:07

Torstain ottelut:

  • Tanska–Belgia 1–2

  • Ukraina–Pohjois-Makedonia 2–1

  • Hollanti–Itävalta 2–0

Janne Kosunen

Puheenaihe

Mitä Belgian voitto tarkoittaa Suomen kannalta? Jos Tanska ei voita viimeisellä kierroksella Venäjää, Suomi on varmasti vähintään lohkokolmonen. Jos Suomi voittaa viimeisellä kierroksella Belgian, se on varmasti jatkossa. Tasurikin riittänee Suomelle jatkopaikkaan. Belgia on jo jatkossa. Sen voitonnälkä Suomea vastaan ei välttämättä ole äärimmillään.

Punainen kortti

Rankkarit. Ottelussa Ukraina–Pohjois-Makedonia kumpikin joukkue epäonnistui rangaistuspotkussa, millä tehtiin historiaa. Makedonialta sössi Ezgjan Alioski ja Ukrainalta Ruslan Malinovskiy. Alioski sentään maalasi paluupallosta. Rankkarimaalit ovat olleet kuluvissa kisoissa yllättävän harvassa tuomittujen pilkkujen määrään nähden.

Tähti

Tanskan joukkue oli koonnut itsensä dramaattisten päivien jälkeen uskomattoman hienosti. Jokainen pelaaja latasi pelaamiseensa pikkuisen ekstraa sairaalassa olevan ystävänsä, Suomi-ottelussa sydänpysähdyksen saaneen Christian Eriksenin puolesta. Suurin myrsky ymmärrettävästi laantui ottelun edetessä, mutta Eriksen voi olla kavereistaan ylpeä.

Tyyli

Kevin De Bruyne. Unohdetaan se, että hänen vaihtamisensa kentälle auttoi Belgiaa nousemaan voittoon Tanskaa vastaan. De Bruynen hillitty juhliminen – jos sitä nyt edes juhlimiseksi voi kutsua – hienosti tekemänsä maalin jälkeen oli tyylikäs kunniaosoitus Eriksenille ja kaikille tanskalaisille.

Ilmiö

Yhteenkuuluvuus, tunne, tuki. Koko Tanska näytti voimansa jo Belgia-ottelua edeltäneessä kansallislaulussa, joka kajautettiin ilmoille valtavalla latauksella. Kymmenen peliminuutin kohdalla ottelu keskeytettiin hetkeksi aplodeja varten. Kaikki taputtivat Eriksenin tueksi, jäyhä erotuomari Björn Kuipers mukaan lukien.

Janne Oivio

Puheenaihe

Christian Eriksen, vielä kerran ainakin. Pitkät aplodit 10. minuutilla, johon ottivat osaa kaikki stadionilla pelaajista yleisöön ja aina erotuomariin saakka, oli juuri oikeanlainen koskettava ele kunnioittamaan tähtipelaajaa. Hieno hetki ja jälleen kerran upea osoitus jalkapallon yhteisöllisyydestä kiivaan kamppailun seassa.

Punainen kortti

Rangaistuspotkujen ampujat. EM-kisoissa on tärvätty jo neljä rankkaria ja vain kahdesta on tullut maali. Keskimäärin rankkarista syntyy maali 75 prosentissa tapauksista huippufutiksessa. EM-kisoissa näyttää nyt aivan toiselta.

Tähti

Kevin De Bruyne, heti ja välittömästi. Tauolla sisään Tanskaa vastaan ja välittömästi maali ja maalisyöttö. De Bruyne on edunluoja parhaasta päästä – pelaaja, joka rikkoo vastustajan parhaankin pelisuunnitelman.

Tyyli

Paniikki. Onneksi Suomen joukkue ei vapise helposti, koska jos minä olisin heidän asemassaan, niin Tanska-ottelun näkemisen jälkeen olisin kauhuissani De Bruynen kohtaamisesta. Mitä lie Belgian ykköstähdellä maanantaina tiedossa Suomen varalle? Tulossa on todella hikinen ilta.

Ilmiö

Kimppakiva! Ukrainan kärkipari Andrei JarmolenkoRoman Jaremtshuk teki maalin mieheen toisessa ottelussa peräjälkeen. Pohjois-Makedonia oli täysin aseeton Ukrainan tehotykkien kanssa. Kaksikon yhteistyö on lähes telepaattista, kuin Teemu Pukilla ja Robin Lodilla.

Marko Rajamäki

Puheenaihe

Kuinka monella pisteellä mennään alkulohkosta jatkoon? Neljällä pisteellä jatkoon pääsy, joko lohkokakkosena tai parhaimpiin kuuluvana lohkokolmosena, on lähes kirkossa kuulutettu. Tasapeli Belgiaa vastaan siis riittää Huuhkajille. Myös kolmella pisteellä on mahdollista mennä jatkoon, mutta millä maalierolla? Se jää nähtäväksi.

Punainen kortti

Tanskan pelaajalle Mikkel Damsgaardille. Damsgaard haki törkeällä filmaamisella rangaistuspotkua, mutta onneksi tuomari oli hyvin sijoittunut. Damsgaardille näytettiin tilanteesta keltaista korttia. Yritys oli niin huono, ettei edes Varia tarvittu.

Tähti

Kevin De Bruyne. Ehkä maailman paras hyökkäävä keskikenttäpelaaja näytti jälleen tasonsa. De Bruyne ei ollut pelannut Mestarien liigan finaalin jälkeen loukkaantumisen takia. Hän tuli puoliajalla kentälle ja syötti tasoitusmaalin pelin 55. minuutilla. Moni pelaaja olisi siinä tilanteessa hakenut jotain muuta ratkaisua kuin syöttöä. Jatkoa tuli 71. minuutin kohdalla, kun hän viimeisteli 2–1-voittomaalin Belgialle.

Tyyli

Pelaa täysillä ja kunnioita vastustajaa. Tanskan joukkue oli haastavissa olosuhteissa hienosti saanut itsensä kasattua tärkeään Belgia-otteluun. Pelin alku oli täysin Tanskan hallintaa ja maali heti pelin toisella minuutilla antoi lisäenergiaa. Ottelun kymmenennellä minuutilla nähtiin isoa kunnioitusta. Peli keskeytettiin minuutiksi. Koko stadion antoi suosionosoitukset Christian Eriksenille. Mukana tietenkin Belgian pelaajat ja myös erotuomarit.

Ilmiö

Moni pukeutuu suosikkijoukkueensa pelipaitaan ja kantaa sitä ylpeänä. Näin tehdään nykyään myös Suomessa. Suomen miesten maajoukkueen viralliset pelipaidat ovat tällä hetkellä loppumassa varastoista. Palloliiton mukaan myytyjen pelipaitojen arvo on myös yli kymmenkertainen verrattuna vuoteen 2018. Kyseessä on vain yksityiskohta, mutta sanoma on selkeä. Jalkapallo kiinnostaa Suomessa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?