EM-Futis

EM-kisojen maalimäärissä erikoinen tilastokummajainen

Julkaistu:

Tilastot
EM-kisoissa on tehty huikea määrä maaleja lisäajalla.
Seuraavana aamuna pitäisi herätä, mutta jalkapallon ratkaisu tuntuu venyvän aivan ottelun loppuun. Millään ei malttaisi mennä nukkumaan. Kuulostaako tutulta? Tuntuuko, että parhaillaan meneillään olevissa jalkapallon EM-kisoissa kaikki maalit tehdään ottelun loppuhetkillä?

Tunne on oikea. Lähes puolet kaikista tehdyistä maaleista on näissä kisoissa tullut jomman kumman puoliajan viimeisen vartin aikana. Yliaikamaalejakin on tullut jo yhdeksän.

Tilastojen mukaan maalit ovat jakaantuneet tämänvuotisissa kisoissa epätasaisesti verrattuna vaikkapa Veikkausliigaan.

 

Ottelun viimeisen vartin aikana on tehty tänä vuonna EM-kisoissa yli neljännes kaikista maaleista.

EM-kisojen maaleista 40 % on tehty ensimmäisellä ja 60 % toisella puoliajalla. Veikkausliigassa prosentit ovat vastaavasti 41–59. Lähes identtistä siis. Mutta tarkempi tarkastelu osoittaa, että puoliaikojen loppuhetkillä EM-kentillä on tehty paljon Veikkausliigaa enemmän maaleja.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

EM-kisoissa on tänä vuonna enemmän joukkueita kuin ennen, joten myös maaleja on tehty aiempaa enemmän. Tehtyjen maalien ottelukohtainen keskiarvo on kuitenkin laskenut viime kisoista. Näissä kisoissa keskiarvo on 2,15 maalia per ottelu. Veikkausliigassa keskiarvo on hieman suurempi, 2,23 maalia ottelussa.

EM-kisoissa tehdään yleensäkin Veikkausliigaa enemmän maaleja puoliaikojen lopussa. Muttei ainakaan 2000-luvulla näin paljon.

Jos alla oleva graafi ei aukea, näet sen tästä.



Ottelun viimeisen vartin aikana on tehty tänä vuonna EM-kisoissa yli neljännes kaikista maaleista. Vain vuoden 2008 kisoissa tehtiin suhteessa enemmän maaleja aivan ottelun loppuhetkillä. Erityisesti Turkki kunnostautui silloin kääntämällä otteluita loppuvaiheessa itselleen.

Veikkausliigassa on varsinaisella peliajalla tehty tällä kaudella 196 maalia ja EM-kisoissa 102. Lisäksi EM-kisoissa on nähty yksi maali jatkoajalla, jota ei kuitenkaan vertailtavuuden säilyttämiseksi laskettu tähän tilastoon.





Tulospalvelu: EM-kisat 06.07.2016


Ota kantaa

Oletko seurannut jalkapallon EM-kisoja tänä vuonna?

Kyllä 96% En 4%
Ääniä yhteensä 756

Fakta

EM 2016* – 2,15 maalia/ott.

EM 2012 – 2,45 maalia/ott.

EM 2008 – 2,48 maalia/ott.

EM 2004 – 2,48 maalia/ott.

* kolme ottelua pelaamatta