Merja

SHL

SHL

Entisen SM-liigapelaajan seksivideo vuoti julki – vastustajan faneilta armottomia reaktioita

Julkaistu:

SHL
Suomalaistaustainen Jan Huokko joutui vastustajien kannattajien pilkkaamaksi Tukholmassa takavuosina.
SM-liigassa kaudella 2001–02 SaiPan riveissä esiintynyt Jan Huokko, 43, joutui armottoman myrskyn keskelle 21. lokakuuta 2008 Tukholmassa pelatussa ottelussa AIK–Leksand.

Puolustaja joutui kuuntelemaan koko ottelun ajan kotijoukkueen kannattajien häpeilemättömiä pilkkalauluja. Säälimättöminä tunnetut fanit olivat virittäneet lehtereille myös lakanoita, joissa he tylyttivät Huokkoa säädyllisyyden rajat rikkoneilla iskulauseilla.

Lähes 20 vuotta pääsarjatasolla pelannut puolustaja oli Ruotsin MM-joukkueen jäsen keväällä 1999. Huokko edusti juuri AIK:ta kausina 2001–03.

AIK:n ja Leksandin välisen ottelun alku myöhästyi lokakuussa 2008 viidellä minuutilla, kun jäälle lensi myös kymmeniä eri näköisiä ja kokoisia dildoja. Kenttähenkilökunta siivosi ne sieltä pois isolla lumikolalla.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Kaiken takana oli yksityiseksi tarkoitettu video seksuaalisesta kanssakäymisestä, jossa Huokolla esiintyi.

Kodin lämmössä kuvattu intiimi tuokio pääsi livahtamaan julkiseen levitykseen sen jälkeen, kun hänen matkapuhelimensa varastettiin.

Huokko puhui asiasta ensimmäisen kerran julkisuudessa 2009. Silloin hän hämmästeli kohun saamia mittasuhteita.

Huokko on nyt palannut aiheeseen Aftonbladetin laajassa artikkelissa, jossa hän kertoo paitsi koko urastaan myös tuoreista kuulumisistaan.

– En syytä siitä ketään, mutta video, jonka ei olisi pitänyt tulla julki, tuli julki. Tämä dildojuttu, Huokko sanoi.


AIK:n ja Leksandin välillä on perinteisesti ollut jännitteitä. Huokko pystyi varmasti kuvittelemaan jo etukäteen, millainen vastaanottokomitea häntä odottaisi Tukholmassa.

Ottelun jättäminen väliin ei ollut puolustajalle vaihtoehto, vaikka Leksandin valmentajat tarjosivat hänelle sellaista mahdollisuutta.

Ottelun jälkeen Huokko joutui innokkaan toimittajalauman piirittämäksi. Hän ei luikkinut karkuun, vaan vastasi median kysymyksiin selkä suorana.

– Tiesin, että mitä olisi tulossa. Ymmärrän, että medialle oli tarjolla mehevä tarina. Ihmiset haluavat lukea sellaisia myyntijuttuja.

Ennen tuoretta Aftonbladetin juttua hän kysyi nykyisen mielitiettynsä mielipidettä asiasta ennen kuin suostui haastatteluun.

– Hän sanoi, että miksipä ei. Minulle ei ole ongelma kertoa vaiheistani elämässäni, mutta en toisaalta kaipaakaan valokeilaan palaamista.

– Olenko tehnyt jotain rikollista? En. Olenko satuttanut jotakuta? En. Tulisiko jokin asia yleiseen tietoon. Ei. Miksi se (video) tuli julkisuuteen? Eri syistä, joita en halua paljastaa, koska en halua nostaa ketään tikunnokkaan, Huokko perusteli.


Huokko huomautti, että dildosirkuksen pyöriminen AIK:n kotihallissa Hovetissa vajaat kymmenen vuotta sitten oli murheellista katsomossa olleille lapsille.

– Kaiken lisäksi aikuiset, jotka olivat siellä lastensa kanssa, karjuivat yhtä ja toista sekä käyttäytyivät muutenkin huonosti. Sellainen ei kuulu urheiluun, mutta toisaalta niin se vain menee. He käyttivät mahdollisuuden pilkata hyväkseen.

Ruotsalainen asuu Leksandissa itse rakentamassaan talossa tulevan vaimonsa Therecen ja kolmen pienen lapsensa kanssa. Rakennusalan yrittäjällä on kolme aikuista lasta edellisestä parisuhteestaan.

Sukujuuriltaan suomalainen Huokko lopetti uransa keväällä 2013 Kramfors-Alliansenin riveissä Ruotsin kolmanneksi ylimmällä sarjatasolla. Hän valmensi joukkuetta seuraavalla kaudella.

Kiinnostus jääkiekkoon loppui kertaheitolla pitkän pelaajauran ja lyhyen valmennuskärriäärin jälkeen.
Näitä luetaan!
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Kommentti: SM-liigalta karmea emämunaus – sivuutti Veini Vehviläisen käsittämättömällä tavalla

  2. 2

    Oululainen Jaana, 36, kyllästyi ylipainoon ja sydänoireisiin – pudotti 25 kiloa vuodessa: järisyttävä muodonmuutos lyö ällikällä

  3. 3

    Aikuisviihdeura on arka paikka Game of Thrones -tähdelle – kysymys sai näyttelijän säpsähtämään: ”Haastattelu päättyy nyt tähän”

  4. 4

    Atte, 18, asuu hotellissa: ”Aika kiva, että siivooja vaihtaa lakanat”

  5. 5

    Lasse Kukkoselta koskettava ele Veini Vehviläiselle – ”Meidän pukukopissa on ihmisen hyvä olla”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Äärimmäisen lihaksikas Anna, 29, haluaa raskaaksi – lapsen esteenä on vain yksi ongelma: ”Sehän ei ole mitenkään poikkeavaa”

  2. 2

    Kärpät on Suomen mestari! Tappara kaatui trillerissä

  3. 3

    Metromatkustajan salakuvaus kostautui nololla tavalla: supermalli julkaisi hillittömän vastaiskun – ”Tämä on paras juttu, joka olen nähnyt”

  4. 4

    25-vuotiaan päänsärkyä ei otettu vakavasti – kuoli aivokasvaimeen

  5. 5

    Sarjakakkaaja kiusaa uimahallia Oulussa, jättää tuotoksiaan isoon altaaseen – sarjakiuaspissaaja saatiin jo kiinni

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Ruotsalainen huippu-DJ Avicii on kuollut 28-vuotiaana

  2. 2

    Tällainen on Aviciita piinannut vakava sairaus – voi iskeä jo rankasta kertajuomisesta

  3. 3

    Monen kammoksuma muotivillitys saapui myös uikkarityyliin – tätä ei ole totuttu rannalla näkemään

  4. 4

    Kaunarit-Brooke, 56, on timanttisessa bikinikunnossa – julkaisi kuvan maratonien koulimasta vartalostaan

  5. 5

    Stand up -koomikko vitsaili Sara Siepin työstä tv:ssä – Roope Salminen raivostui: ”Mitä v****a sä tiedät?”

  6. Näytä lisää