SHL

SHL

Siim Liivik joutui SHL:ssä uuteen tilanteeseen – kausi katkesi: ”Nyt mennään vesijumpassa jonon jatkeena”

Julkaistu:

shl
Kaksivuotisella sopimuksella viime keväänä Örebrohon siirtyneen Siim Liivikin SHL-kausi katkesi ikävään loukkaantumiseen.
On helmikuun loppu. Kevät on ovella ja jääkiekkoilijan paras aika käsillä. SHL:n Örebrossa pelaava keskushyökkääjä Siim Liivik on uudessa tilanteessa, sillä hänen kautensa katkesi jo joulukuussa.

Ystävänpäivänä 29 vuotta täyttänyt Liivik ei ole koskaan aiemmin joutunut jättämään pelikautta kesken. Virolaissuomalainen Liivik kävi alavartalovammansa takia leikkauksessa Helsingissä tammikuussa.

– Vamma alkoi vaivaamaan noin 12 pelatun ottelun jälkeen. Pelasin vielä kymmenisen peliä, mutta sitten todettiin, ettei vaan pysty luistelemaan. Oli parempi tehdä operaatio saman tien, Liivik kertoo Ilta-Sanomille.

Pettymys oli kova. Viime kevääseen asti ammattilaisuransa SM-liigassa (HIFK ja Blues) pelanneen Liivikin alku Örebrossa oli vahva: pelipaitaan ommeltiin varakapteenin ”A”-tunnus ja pisteitäkin tuli 2+5=7 ensimmäisissä 12 ottelussa. Koko kauden saldoksi tuli lopulta 21 ottelussa 2+6=8. Viimeisen pelinsä Liivik pelasi 3. joulukuuta.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Kyrsi oikein huolella. Olin tehnyt innokkaasti pitkään kovaa duunia ja halusin näyttää. Sitten pamahti, ettei pystynytkään enää pelaamaan. On siinä ollut henkisesti tekemistä. Loukkaantumiset eivät ole kivoja juttuja, niiden kanssa on kuitenkin aika yksin. Olen ollut aika vaisua kaveria, mutta kyllä tämä tästä pikkuhiljaa.

– Nämä vain kuuluvat lajiin, Liivik sanoo samaan hengenvetoon.

Fysioterapeutin kanssa päivittäin työskentelevä Liivik kuntouttaa itseään vesijuoksussa ja kuntopyörän satulassa. Kevätaurinko pilkottaa taivaalta, ja jääkiekkoilija tunnistaa silloin pudotuspelien lähestyvän.

Päivät ovat pitkästyttäviä, kun pelaamaan ei pysty.

– Aikaisemmin sitä ei ole oikein tajunnutkaan, kun en ole ollut kauden aikana loukkaantuneena. Tämä vaatii erilaista suhtautumista, Liivik kertoo.

– Nyt mennään vesijumpassa jonon jatkeena. Eläkeläiset painaa kärjessä kovaa vauhtia. Motivaatio on kova, että joskus pääsen vetämään letkaa.

Kiekon opiskelua

Vaikkei pysty pelaamaan, Liivik on pyrkinyt opiskelemaan jääkiekkoa katsomon puolelta seuraamalla yksilöiden ja joukkueiden pelaamista.

– Olen saanut vähän uutta kulmaa tekemiseen ja siihen, mitä kannattaisi ehkä itsekin välillä tehdä. Olen pystynyt hahmottamaan koko juttua vähän eri lailla, se on ollut makeaa. Sen ainakin tiedän nyt, että katsomosta on helppo sanoa – se on tullut selväksi!

– Sen nyt tietysti aina näkee katsomosta, että aikaa on enemmän, kuin mitä kentällä luulee. Vaikeampaa on olla kentällä ja koittaa reagoida. Olen myös hyvin huomannut sen, että itseluottamus on tosi tärkeä osa, kun vertaa joukkueita. Meidänkään jengillä itseluottamus ei ole ollut ihan tapissa. Jotkut joukkueet vain porskuttavat. Johtuuko se sitten superhyvästä taktiikasta vai itseluottamuksesta ja joukkuehengestä? Sanon melkein, että enemmän jälkimmäisistä ja siitä, kuka laittaa itsensä likoon.

Myös NHL:n seuraamiselle on siunaantunut enemmän aikaa.

– Olen mä katsonut niitäkin matseja ja vähän itsekin yllättynyt, miten paljon olen katsonut lätkää. Varsinkin Miken (entinen joukkuekaveri HIFK:sta Mikael Granlund) olen seurannut. Siistiä tsiigata, kun se on liekeissä.

Inspiraation lähteet

Entä mistä muualta ”Märkä-Simo” ammentaa inspiraatiota?

– Luen paljon. Nyt on Frank Martelan Valonööri menossa, siinä on makea kirja. Olen aina tykännyt muistakin jutuista (kuin urheilusta), onhan tässä kaikkea. Olen kuunnellut musiikkia, käynyt taidegallerioissa ja hakenut inspiraatiota muualta.

– Ja voin mä kyhäillä muutaman riimin, jos ”Galis” (VilleGalle) tarvitsee, Liivik värittelee.

Kannattajilta palautetta

Ruotsalaiset tunnetaan fanaattisena urheilukansana. Tunnelma palloilulajien pääsarjojen otteluissa on kohdallaan.

Ihmisten kiinnostus näkyy myös kaupungilla.

– Kerran meidän jengiläiset olivat menneet burgerille treenien jälkeen. Olimme varmaan hävinneet edellisen matsin. Olin itse syömässä yhdessä toisessa paikassa, salaattibuffetissa. Joku jäbä tuli kyselemään, että mitä tää on, kuus jäbää meni syömään burgeria, vaikka hävisitte viime pelin. Vastasin vaan, että kai jengi voi syödä, mitä haluaa, Liivik naurahtaa.

– Jengiä kiinnostaa paljon ja kyllä sen huomaa kadullakin, että ollaanko hävitty vai voitettu viime peli.

Örebrolla sekava kausi

Örebro kamppailee sarjan pohjakerroksessa paikasta ns. säälipleijareihin. Eroa 10. sijaan on kymmenen pistettä.

Joukkuetta vahvistettiin siirtorajan kynnyksellä entisellä NHL-hyökkääjällä Lucas Lessiolla, joka tuli KHL:n Medvescak Zagrebista. Karsintojen takia Ruotsissa nähdään totutusti kilpavarustelua myös sarjan perällä.

– Kyllä sen näkee, että kaikki haluavat välttää karsintoihin joutumisen. Se tuo erilaista maustetta ja tietyllä tavalla lisää panosta loppuun asti. Hyvä juttu viihdyttävyyden kannalta.

Keväällä 2013 pääsarjaan nousseen Örebron kausi on ollut sekava. GM on vaihtunut kerran, nykyinen päävalmentaja Niklas Sundblad on kauden kolmas.

Liivik kiittelee ruotsalaista kulttuuria, joka ylettyy myös jääkiekkokoppiin.

– Ruotsin kielessä on siistejä adjektiiveja ja niitä käytetään ehkä herskyvämmin. Positiivisia adjektiiveja viljellään paljon. En tiedä onko se vain viljelyn vuoksi, mutta kyllä se mulle toimii, ettei olla niin pessimistisellä meiningillä, vaikka välillä tulisi häviöitä. Ollaan tosissaan, mutta pilke silmäkulmassa.

Viisi tehokkainta suomalaista SHL:ssä 2016–2017

Olli Palola, Växjö, 47. 17+25=42
Ilari Filppula, Malmö, 45. 12+20=32
Tuomas Kiiskinen, Växjö, 40. 14+15=29
Ville Leino, Växjö, 39. 8+14=22
Kristian Näkyvä, Linköping, 47. 7+15=22

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt