Viranomainen varoittaa hyvällä suomella tehdyistä huijauksista

Pakettihuijaukset ovat taas vauhdissa. Valttina on muun muassa hyvä suomi.

Suomalaiset ovat tänäkin vuonna menettäneet miljoonia huijareille.

27.9. 19:45

Suomalaisten puhelimiin alati pääsevät tekstiviestihuijaukset näkyvät muun muassa väitteinä paketin toimittamisesta ja siihen liittyvistä ongelmista. Nyt sellaisia viestejä on taas runsaasti liikkeellä.

Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin Kyberturvallisuuskeskus katsoi tiistaina aiheelliseksi varoittaa näistä viesteistä.

– Nyt tarkkana tekstiviestien kanssa! Esimerkiksi Postin, UPS:n ja DHL:n nimissä liikkuu taas paljon huijausviestejä. Tekstiviestit tulevat usein samaan ketjuun oikeiden pakettipalveluiden kanssa. Viestien sisältö eroaa kuitenkin merkittävästi oikeista viesteistä, keskus twiittasi.

Huijausviestin teemana voi olla esimerkiksi puuttuva tullimaksu, toimitusosoitteen vahvistaminen tai epäonnistunut toimitus. Viestit on kirjoitettu hyvällä suomen kielellä, ja tavoitteena on varastaa muun muassa maksukortin tietoja ohjaamalla viestin lukija haitalliselle verkkosivulle.

Twitterissä on huomautettu, että samoja viestejä tulee myös sähköpostitse. Tietosuoja-asiantuntija Elias Aarnio korosti, että etenkin puhelimella huijausviestejä voi olla varsin vaikea erottaa aidoista.

– Jos lukee sähköpostejaan sellaisella (kännykkä)sovelluksella, joka ei näytä lähettäjän osoitetta (kuten esimerkiksi Androidissa on hölmösti tehty), on suuri mahdollisuus mennä vipuun, Aarnio sanoo.

Viime päivinä on nähty huijauksia myös muun muassa S-Pankin ja tuttujen sähköpostikontaktien nimissä. Tärkeintä on olla klikkaamatta viesteissä olevia linkkejä, ellei ole ehdottoman varma niiden luotettavuudesta. Edes tuttu lähettäjä ei takaa turvallisuutta.

Lue lisää: S-Pankin nimissä tulevat huijausviestit muuttuivat – älä lankea tähän ansaan

Lue lisää: Uusi huijaus kiertää suojaukset ovelasti – varo tutulta tulevaa sähkö­­postia

Etujärjestö Finanssiala laskee suomalaisten menettäneen huijareille 10,8 miljoonaa euroa tämän vuoden ensimmäisellä puoliskolla.

Lue lisää: Huijarit anastivat suomalaisilta yli 10 miljoonaa euroa alku­vuonna – ”Vain jää­vuoren huippu”

IS:n kokoamia ohjeita verkkohuijauksia vastaan

  • Älä mene verkkopalveluun hakukoneen tai vaikkapa sähköpostiin tai tekstiviestinä tulleen verkkolinkin kautta.

  • Etsi sähköposteista tai tekstiviesteistä epäilyttäviä yksityiskohtia, kuten väärin kirjoitettuja verkkotunnuksia, kirjoitusvirheitä, vääriä päivämääriä ja muita virheellisiä tietoja.

  • Kirjoita osoite itse selaimen osoiteriville ja huolehdi, että siinä ei ole kirjoitusvirheitä. Tallenna osoite selaimen kirjanmerkkeihin. Näin vältyt naputtelemasta sitä seuraavalla kerralla.

  • Jos mahdollista, käytä virallista mobiilisovellusta selaimessa toimivan verkkopalvelun sijaan. Esimerkiksi pankeilla ja Suomi.fi-palvelulla on tällaiset.

  • Pidä tunnukset omana tietonasi, äläkä syötä niitä sivustolle, jonka aitoudesta et voi varmistua.

  • Älä avaa pankin tai muun tahon nimissä lähetettyjä liitteitä, vaan varmista niiden aitous soittamalla nimetyn tahon asiakaspalveluun.

  • Jos jokin yllättävä taho pyytää sinua asentamaan laitteellesi ohjelman, älä tee niin. Käytä vain mobiililaitteesi virallista sovelluskauppaa.

  • Älä vahvista tapahtumia, joita et tunnista ja tiedä tekeväsi juuri sillä hetkellä. Lue vahvistuspyynnöt aina huolella ja kiinnitä huomiota etenkin siirrettävään rahasummaan – jos jokin ei täsmää, älä vahvista mitään.

  • Jos olet myymässä jotain, varmista maksun saapuminen tilille ennen tuotteen luovutusta. Toinen tapa on käyttää perinteistä käteistä.

  • Jos epäilet verkkopankkitunnustesi joutuneen vääriin käsiin, sulje tunnukset viipymättä soittamalla pankkiin. Tee rikosilmoitus poliisille vasta sen jälkeen. Tällä tavalla maksimoit mahdollisuutesi saada rahasi takaisin.

  • Varoita tuttujasi huijauksesta, vaikka et itse olisi joutunut uhriksi. Jos olet, on nimissäsi saatettu lähettää huijausviestejä esimerkiksi sähköpostistasi löytyville kontakteille.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?