Kommentti: Texasilaisessa kaasu­laitoksessa räjähti ja nyt asiat menevät juuri kuten Putin haluaa

Kun onnettomuuksia tapahtuu, syitä haetaan helposti Venäjältä. Juuri tätä hybridivaikuttamisella haetaan, kirjoittaa Ilta-Sanomien digitoimittaja Henrik Kärkkäinen.

Venäläisiä hakkereita epäillään Texasissa tapahtuneen räjähdyksen aiheuttajiksi. Hybridivaikuttaminen saattaa vääristää tulkintoja.

27.6. 13:49

Amerikkalaisessa nestemäisen maakaasun eli lng:n tuotantolaitoksessa alkukuusta tapahtuneen räjähdyksen ympärillä on alkanut velloa epäilyksiä venäläisten hakkerien tekemästä iskusta. Kesäkuun 8. päivä Texasin Quintana Islandilla tapahtui tuotantoa rampauttava räjähdys laitoksessa, joka tuottaa noin viidenneksen Yhdysvaltain valmistamasta nestemäisestä kaasusta.

Vuoden loppuun asti kestävällä tuotantokatkolla uskotaan olevan vaikutuksia kaasun saatavuuteen myös Euroopassa, kirjoitti esimerkiksi The Guardian. Tämä johti kaasun hinnan pomppaamiseen.

Tuotantolaitoksen omistaja Freeport LNG:n alustavan selvityksen mukaan räjähdyksen syynä oli kaasuputkessa ollut ylipaine ja repeämä. Lausunto on suhteellisen ylimalkainen.

Viikonloppuna tunnettu tietoturva-alan verkkojulkaisu Security Affairs kertoi, että räjähdyksestä on alettu epäillä venäläishakkereita, tarkemmin sanottuna venäläiseksi epäiltyä Xenotime- tai Temp.Veles-nimellä tunnettua hakkeriryhmää tai -yksikköä. Sen epäillään olevan erikoistunut petrokemian laitosten hakkerointiin ja väitetään iskeneen saudiarabialaiseen jalostamoon vuonna 2017 keskeyttäen sen toiminnan.

CNN kirjoitti helmikuun alussa ennen Venäjän täysmittaisen hyökkäyksen alkua Xenotimen onnistuneen tunkeutumaan amerikkalaisten nestemäisen kaasun valmistajien järjestelmiin.

Hieman myöhemmin sekä USA:n liittovaltion poliisi FBI että presidentti Joe Biden varoittivat amerikkalaista elinkeinoelämää Venäjän kyberhyökkäyksistä. Yhdysvaltojen yksityisellä sektorilla on paljon paikkaamattomia haavoittuvuuksia myös kriittisessä infrastruktuurissa ja julkisen sekä yksityisen sektorin yhteistyö tietoturvassa on vähäistä ja tiedonkulku heikkoa.

Lue lisää: Joe Biden varoitti Venäjän verkko­hyökkäyksistä – tällainen on tilanne Suomessa

Security Affairs ihmettelee artikkelissaan, miksi tuotantolaitoksen varajärjestelmät eivät estäneet räjähdystä. Julkaisu viittaa nimettömiin asiantuntijoihin, joiden mukaan järjestelmät on voitu sammuttaa verkkohyökkäyksellä.

Venäjällä tiedetään olevan kehittyneitä kyberaseita. kuten Triton- ja Industroyer2-haittaohjelmat, joilla voidaan aiheuttaa merkittävää fyysistä vahinkoa ohjelmallisin keinoin.

Lue lisää: Ukrainalaisviranomaiset: Venäjä yritti katkaista maasta sähköt massiivisella kyberiskulla

Kyberhyökkäyksissä yleensä molemmat osapuolet vaikenevat. Sen enempää hyökkääjä kuin hyökkäyksen uhri eivät pidä tapahtuneesta suurta meteliä.

Kun puhe on kybermaailman ilmiöistä, on melkein mahdotonta tietää todellisia asiantiloja. Tapahtumista muodostuu kuitenkin vahva narratiivi, jossa yhdistyivät Venäjän energiasta irti pyristelevä Eurooppa, Venäjän vahva motiivi sekä todellinen räjähdys.

Tarina on niin uskottava, että se on helppoa uskoa todeksi. Ainakin sitä on vaikea kiistää.

Juuri näin toimii hybridivaikuttaminen. Tässä tapauksessa siinä yhdistyy todellinen räjähdys – jonka syytä ei tiedetä – sekä vahva epäilys. Kun ihmiset tekevät tulkintoja Venäjän vaikuttamisyritysten silmälasien läpi, päätelmät johtavat nopeasti oletetulle sylttytehtaalle.

Tämä taas luo pelon ja epävarmuuden ilmapiiriä sekä mahdollisesti katteetonta pelkoa vastapuolen kyvyistä.

Tähän on olemassa vastalääke: mahdollisimman avoin tiedottaminen. Valitettavasti uhrit ovat yleensä hiljaa, koska ne pelkäävät bisnestensä puolesta.

Avoin tiedottaminenkin toimii tosin vain yhteen suuntaan: kun firma kertoo joutuneensa hakkeroiduksi, sitä uskotaan. Kun se kiistää, ilmaan jää epäilyksen varjo.

Jos otamme Venäjän kaikkien vastoinkäymisten ykkösselitykseksi, toimimme juuri kuten Vladimir Putin haluaisi meidän toimivan. Faktoista riippumatta.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?