Pakkausjätti Huhtamäki joutui tietomurron kohteeksi – jopa 150 gigatavua dataa varastettu - Tietoturva - Ilta-Sanomat

Pakkausjätti Huhtamäki joutui tieto­murron kohteeksi – jopa 150 giga­tavua dataa vääriin käsiin

Yhtiö vahvistaa murron, muttei varastettujen tietojen laatua.

Tietomurto kohdistui Huhtamäen ulkomaiseen yksikköön. Kuvassa yhtiön Hämeenlinnan-tehdas.

10.1. 19:31

Suuri suomalainen pakkausalan yritys Huhtamäki on joutunut laajan tietomurron kohteeksi. Yhtiöstä on viety mittava määrä tietoja.

– Erääseen Huhtamäen ulkomailla sijaitsevaan yksikköön on kohdistunut tietomurto, jonka yhteydessä on anastettu tietoja. Sosiaalisessa mediassa on kerrottu anastettujen tietojen määräksi 150 Gt, mikä vastaa meidänkin käsitystämme. Asian tutkinta on alkuvaiheessa ja sen vuoksi emme voi vahvistaa tietomurron tekotapaa tai anastettujen tietojen laatua, Huhtamäen mediasuhdejohtaja Katariina Hietaranta vahvistaa.

Yhtiö ei vahvista tietomurron ajankohtaa. Selvitys asiasta on vielä kesken.

– Toimintamme ja toimitusvarmuutemme ei ole ole uhattuna, Hietaranta toteaa.

Hietarannan mukaan Huhtamäen tietoja ei ole deletoitu yrityksen palvelimilta. Yhtiölle ei ole myöskään esitetty lunnasvaatimuksia.

Sosiaalisessa mediassa esitettyjen väitteiden mukaan kyseessä olisi Everest-niminen kiristyshaittaohjelma. Tietoa ei ole vahvistettu.

Suomessa pääkonttoriaan pitävän Huhtamäki Oyj:n toimiala on kuluttajapakkaukset ja kertakäyttöastiat. Yhtiö on noteerattu Helsingin pörssissä ja sen vuoden 2020 tilikauden liikevaihto oli 3,3 miljardia euroa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?