Apple korjasi WebKit-aukkoja myöhässä, päivitä iPhone - Tietoturva - Ilta-Sanomat

Apple hätäpaikkasi taas iPhone-aukkoja – tarkista puhelimesi ohjelmisto

Apple joutui jälleen paikkaamaan WebKit-aukkoja jälkijunassa.

Tilanne on ikävän tuttu Applelle.­

4.5. 19:54

Applen iOS-laitteiden selainmoottorista WebKitistä paljastui kaksi haavoittuvuutta, joiden paikkaus tulisi asentaa viipymättä.

Asiasta uutisoi muun muassa Ars Technica. Applen maanantaisen tiedotteen mukaan kumpikin haavoittuvuus voi johtaa haitallisen koodin ajamiseen laitteessa vaarallisen web-sisällön avulla.

Apple sanoo olevansa tietoinen ilmoituksista, joiden mukaan ongelmia on voitu käyttää aktiivisesti hyväksi. Enempää yksityiskohtia yhtiö ei antanut.

Kyseessä on jo neljäs kerta tänä vuonna, kun Apple paikkaa WebKit-aukkoja vasta saatuaan tietoa mahdollisista hyökkäyksistä. Apple paikkasi samankaltaisia haavoittuvuuksia myös viime viikolla, maaliskuussa ja tammikuussa sen jälkeen, kun aukkoja epäiltiin jo käytetyn hyökkäyksissä.

Lue lisää:

Varmista, että laitteesi on ajan tasalla menemällä asetuksissa kohtaan Yleiset ja napauttamalla Ohjelmistopäivitys. Korjattu iOS-versio on 14.5.1. Jos iPhonessasi ei vielä ole tätä, näpäytä päivitysnäppäintä.

Aukot korjattiin myös tietokoneiden macOS-käyttöjärjestelmästä. Macissa valitse omenavalikosta Järjestelmäasetukset ja paina Ohjelmiston päivitys.

IOS:ssä päivitys korjaa myös ongelman, joka esti Applen pakottaman seurantailmoituksen näkymisen joillakin käyttäjillä. Facebook on tästä ilmoituksesta käärmeissään, koska se vähentää sen mahdollisuuksia seurata käyttäjän liikkeitä netissä ja sovellusten käyttöä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?