Psykoterapiakeskus joutui tietomurron kohteeksi – potilastiedot varastettiin - Tietoturva - Ilta-Sanomat

Psykoterapiakeskus joutui tietomurron kohteeksi – potilastiedot varastettiin

Tietoja on tiettävästi julkaistu myös verkossa.

Psykoterapiakeskus joutui tietomurron kohteeksi.­

21.10.2020 9:26 | Päivitetty 21.10.2020 9:37

Psykoterapiakeskus Vastaamo on joutunut tietomurron kohteeksi. Tiedotteessaan keskus kertoo, että sen potilastietoja on varastettu.

Tämän hetken tiedon mukaan mukaan marraskuun 2018 jälkeen kirjatut asiakastiedot eivät ole vaarantuneet. Toistaiseksi tuntematon kiristäjä on yrittänyt vaatia rahaa tiedoista.

Vastaamo sanoo tehneensä asiasta ilmoituksen Kyberturvallisuuskeskukselle, Valviralle sekä tietosuojavaltuutetulle.

Kun kiristäjä ei ole saanut maksua, hän on väitetysti julkaissut tietoja verkossa.

– Psykoterapiapalveluita tarjoavana yhtiönä asiakastietojen luottamuksellisuus on meille äärettömän tärkeätä ja kaiken toimintamme lähtökohta. Pahoittelemme syvästi murrosta johtuvaa tietovuotoa. Kehitämme jatkuvasti tietoturvaamme sekä tietosuojaamme ja teemme lisätoimenpiteitä omien selvitystemme ja viranomaistutkinnan valmistuessa. Käynnissä olevan poliisitutkinnan takia emme ole aikaisemmin saaneet viestiä aiheesta, sillä tutkintateknisistä syistä asiaa ei ole haluttu julkistaa, Vastaamon hallituksen puheenjohtaja Tuomas Kahri sanoo tiedotteessa.

Vastaamo sanoo olevansa syvästi pahoillamme asiakkaidensa puolesta. 

Ilta-Sanomat on nähnyt verkossa julkistettuja väitettyjä potilastietoja. Terapiaistuntojen kertomukset ovat luonteeltaan hyvin henkilökohtaisia, ja niiden yhteydessä on näkynyt muun muassa asiakkaan nimi.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?