Suomalaisoperaattorit luottavat Huawein tekniikkaan – ”Todisteita Huawein laitteisiin liittyvistä tietoturvariskeistä ei ole esitetty”

Elisa, Telia ja DNA ovat kaikki rakentaneet verkkojaan sekä kiinalaisyhtiön että Nokian ja Ericssonin laitteilla. Itä- ja Pohjois-Suomessa myös verkon operointia on ulkoistettu Huaweille.

Huawein logo kuvituskuvassa.

Suomalaisoperaattorit nojaavat kiinalaisyhtiö Huawein laitteisiin niin nykyisissä 4g-verkoissaan kuin seuraavan sukupolven teknologiassa. Elisa, Telia ja DNA ovat kaikki rakentaneet verkkojaan sekä Huawein että Nokian ja ruotsalaisen Ericssonin laitteilla.

Keskustelu Huawein turvallisuusriskeistä on käynyt myös Euroopassa kuumana, sillä etenkin Yhdysvallat on epäillyt Huawein vuotavan laitteidensa kautta tietoa Kiinan johdolle. Varsinaista näyttöä vakoilusta ei ole kuitenkaan kyetty osoittamaan. Huawei on itse systemaattisesti kiistänyt väitteet.

Suomessa suojelupoliisi tiedotti torstaina, että ulkomaisten tiedustelutoimijoiden kiinnostus Suomen kriittistä infrastruktuuria kohtaan on lisääntynyt viime vuosina. Supon mukaan tämä on syytä ottaa jo ennakolta huomioon esimerkiksi 5g-verkkoon liittyvissä investoinneissa. Suomi kiinnostaa erityisesti Venäjän ja Kiinan tiedustelupalveluita, supo kertoi.

Kaikki suomalaisoperaattorit korostavat, että 5g-verkon laitetoimittajat ovat lähtökohtaisesti samalla viivalla ja niitä punnitaan ennen muuta kaupallisin perustein.

– Emme tee eroa turvallisuusmielessä eri verkkotoimittajiin. Toistaiseksi minkäänlaisia todisteita siitä, että Huawein laitteisiin liittyisi joitakin tietoturvariskejä, ei ole esitetty, sanoo DNA:n turvallisuusjohtaja Vesa Vuoti.

– Samaan hengenvetoon on todettava, että tietoturva ja tietosuoja ovat meille äärimmäisen tärkeitä asioita. Ne ovat meidän liiketoimintamme ytimessä.

Elisan torjuu vikatilanteita Pasilan kyberturvakeskuksessa

Kukin operaattori kertoo operoivansa omia verkkojaan itse ja huolehtivansa näin niiden turvallisuudesta. Itä- ja Pohjois-Suomessa Suomen Yhteisverkon alueella operointia on sen sijaan ulkoistettu laitetoimittajalle eli Huaweille. Suomen Yhteisverkko on Telian ja DNA:n yhteisyritys.

Elisa valvoo verkkojensa toimintaa yhtiön pääkonttorissa Helsingin Pasilassa sijaitsevassa kyberturvallisuuskeskuksessa. Siellä seurataan reaaliajassa, miten yrityksen verkot toimivat.

Tilannekeskus näyttää isoine tietokonenäyttöineen melko tavanomaiselta avokonttorilta. Se on kuitenkin monen lukon takana ja tarkkaan suojattu.

– Me havainnoimme esimerkiksi sitä, jos tapahtuu jonkinlaisia palvelunestohyökkäyksiä Elisaa tai Elisan asiakkaita kohtaan. Näitä tulee ihan päivittäin, kertoo Elisan kyberturvallisuus- ja palvelunhallintajohtaja Markus Kinnunen.

Kauniin sininen väri näytölle piirtyvässä kartassa kertoo, että tällä hetkellä kaikki on mallillaan. Yli 90 prosenttia vikatilanteista pystytään Kinnusen mukaan hoitamaan automaattisesti.

– Olemme nähneet, että pystymme parantamaan merkittävästi laatua, kun kehitämme itse automaatiota. Olemme merkittävästi vähentäneet asiakkaille näkyviä vikamääriä, kun olemme pystyneet itse kehittämään erilaisia algoritmeja, jotka tunnistavat mahdollisen vikatilanteen jo ennalta.

Suomen Yhteisverkon alueella operointi ulkoistettu Huaweille

DNA:lla on vastaava valvontakeskus Lahdessa, jossa yhtiö valvoo ja ylläpitää verkkojaan ympäri vuorokauden.

– Jaetun verkon osalta (Suomen Yhteisverkko) on käytännössä ollut tarkoituksenmukaisinta ulkoistaa operointi ulkopuoliselle. Molemmat omistajat kun eivät voi sitä yhtä aikaa itse operoida, kommentoi DNA:n Vesa Vuoti.

– Molemmat tavat operoida verkkoja ovat turvallisia ja molemmat ovat EU:ssa ja muualla maailmallakin hyvin tavanomaisia tapoja, hän vakuuttaa.

Myöskään Telian verkkoarkkitehtuurista vastaava johtaja Timo Hietalahti ei näe turvallisuusriskinä sitä, että verkon operointi on ulkoistettu laitetoimittajalle.

– EU:n ulkopuolista asiantuntijatukea on tullut (laitetoimittajilta) operaattoreille niin kauan kuin mobiiliverkkoja on ollut olemassa. Se on operaattorin politiikasta kiinni, kuinka asiat hoidetaan. Taustaselvitykset pitää olla kunnossa, Hietalahti sanoo.

Telia luottaa Nokiaan - .kokonaisuus ratkaisee.

Huawei kilpailee verkkolaitemarkkinoilla Nokian ja ruotsalaisen Ericssonin kanssa. Huawein eduksi on arvioitu muun muassa se, että yhtiö pystyy tarjoamaan laitteita muita edullisemmin. Nokia puolestaan on viime aikoina kompuroinut kilpailussa ja joutunut heikentämään merkittävästi näkymiään.

Telia luottaa kuitenkin Nokiaan ja rakentaa Suomen 5g-verkkonsa ensimmäistä vaihetta Nokian laitteilla. Elisa ja DNA rakentavat 5g-verkkojaan kaikkien kolmen laitetoimittajan varaan.

Telian Hietalahti ei halua kommentoida Nokian vaikeuksia. Hänen mukaansa Telia tekee kilpailutuksia laitetoimittajistaan määräajoin.

– Eri laitetoimittajat menevät harvoin samaan tahtiin tuodessaan verkkoihin uutta tekniikkaa, varsinkin kun on kyse aika monimutkaisesta tekniikasta, jossa on useita eri osa-alueita, hän muotoilee.

– Jokin osa-alue voi olla jollakin laitetoimittajalla hyvin paljon toisia edellä ja taas päinvastoin. Kokonaisuus on meillä se, joka ratkaisee.

Selvitys laitetoimittajista jätettiin puolitiehen - .turvallisuusluokka nousisi niin korkeaksi.

Operaattorit eivät kerro tarkkoja osuuksia siitä, minkä verran ne nojaavat kunkin laitetoimittajan tekniikkaan. Kun keskustelu Huawein ympärillä kävi alkuvuonna kuumana, Viestintävirasto kertoi pyytäneensä suomalaisoperaattoreilta tietoja niiden laitetoimittajista ja tekevänsä asiasta kokonaisselvityksen.

Vastaukset on saatu, mutta viraston mukaan niitä ei ole koottu yhteen, koska ” turvallisuusluokka nousisi niin korkeaksi” . Myös operaattorien vastaukset on luokiteltu salassa pidettäviksi. Liikenne- ja viestintäministeriöstä kerrotaan, että selvitys ei ole aiheuttanut jatkotoimia.

Ministeriön mukaan Suomessa on keskimäärin paljon vähemmän keskittymiä eli yhdellä laitevalmistajalla tehtyjä verkkoja kuin muualla Euroopassa. EU-komission äskettäin laatimassa riskiarviossa korostettiin, että 5g-verkkojen ei tulisi rakentua liikaa yksittäisten laitetoimittajien varaan.

Käyttäjien vastuu tietoturvasta korostuu

Vastuu 5g-verkkojen turvallisuudesta ulottuu operaattoreita ja yksittäisiä laitetoimittajia laajemmalle. Uuden sukupolven viestintäverkot ovat nykyisiä monimutkaisempia, ja niiden varaan rakentuu yhteiskunnalle yhä kriittisempiä toimintoja kuten sähköverkkoja, älyliikennettä ja terveydenhuoltoa.

5g-verkot mahdollistavat myös kuluttajille uusien älylaitteiden kuten vaikkapa keskenään keskustelevien kodinkoneiden käytön.

– Siihen liittyy usein käyttäjän omissa tiloissa olevia ja verkkoon liitettyjä servereitä tai laitteita, joiden kautta voi päästä häiritsemään johtuen esimerkiksi asianomaisen tahon osaamattomuudesta, Telian Timo Hietalahti sanoo.

– Tämä ei ole pelkästään operaattoreita koskeva kysymys, vaan tietoturvauhka tulee myös 5g-järjestelmään liitetyistä laitteista tai niiden huolimattomasta tietoturvasta, hän summaa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?