Kahdelle suositulle sovellukselle täyskielto Google Playhin – yksi seikka paljasti vaaran

Julkaistu:

Haittaohjelmat
Runsaasti ladatut kamerasovellukset esittivät puhelimissa mainoksia, mutta saattoivat pystyä paljon pahempaankin.
Google on poistanut Google Play -sovelluskaupastaan kaksi haitallista kamerasovellusta nimeltä Sun Pro Beauty Camera ja Funny Sweet Beauty Selfie Camera. Tietoturvayhtiö Wanderan mukaan sovelluksia oli ladattu yhteensä yli 1,5 miljoonaa kertaa.

Kumpikin sovellus oli ensisijaisesti niin sanottu mainosohjelma, eli ne esittivät hankalasti suljettavia koko ruudun mainoksia. Wandera kuitenkin huomauttaa, että nämä kaksi sovellusta olivat tavallisia mainosohjelmia kehittyneempiä ja pyysivät puhelimessa luvan muun muassa äänen tallentamiseen mikrofonin kautta.

Epäselväksi jäi, oliko kykyä äänen tallentamiseen varsinaisesti koodattu sovelluksiin. Tapaus kuitenkin muistuttaa, että käyttäjän tulee aina kiinnittää huomiota sovellusten pyytämiin lupiin ja tarvittaessa evätä niitä.
Tässä tapauksessa haitallisuudesta kertoi kuitenkin selvästi ennen kaikkea se, että sovelluksilla oli roppakaupalla kielteisiä arvosteluja Play-kaupassa. Suomalaisittain arvostelujen lukemista tosin haittaa se, että Google esittää kirjoitetuista arvosteluista oletuksena vain suomalaiset, eikä niitä usein ole nimeksikään.

Nämä kaksi mainosohjelmaa olivat vain pieni esimerkki Playn laajemmasta ongelmasta mainos- ja muiden haittaohjelmien kanssa. Kesällä tietoturvayhtiö Trend Micro löysi sieltä 111 mainosohjelmaa, jotka esittivät koko ruudun mainoksia pahimmillaan viiden minuutin välein.
Vielä vaikeampia tunnistettavia Googlelle ovat sovellukset, jotka julkaistaan kunnollisina mutta jotka muuttuvat haitallisiksi myöhemmän päivityksen seurauksena.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt