Satojen miljoonien Facebook-käyttäjien puhelinnumerot lojuivat netissä – senaattori vihjailee jo Zuckerbergin laittamisella vankilaan

Julkaistu:

Facebook
Satojen miljoonien Facebook-käyttäjien puhelinnumerot löytyivät netistä. Puhelinnumeroita säilytettiin suojaamatta palvelimella, joka on nyt otettu alas. Avoimia kysymyksiä on paljon, kertoo TechCrunch.
Verkosta löydettiin 419 miljoonan Facebook-käyttäjän puhelinnumerot, kertoo TechCrunch. Palvelinta ei ollut suojattu salasanalla, joten kuka tahansa olisi voinut katsella tietoja. Nyt tietoja ei ole enää saatavilla.

Ilmeisesti elokuun lopussa netissä julkaistut numerot olivat peräisin eri maista, ja mukana oli myös käyttäjän yksilöivä Facebook ID, jonka avulla voidaan päätellä tilin yleisesti näkyvä käyttäjänimi. Puhelinnumeron avulla olisi mahdollista tehdä huijaussoittoja.

Ei ole tiedossa, miten numerot alun perin päätyivät avoimesti nettiin ja kenen toimesta. Myös motiivi on epäselvä. Facebook sanoi Cnetille, että joukossa on päällekkäisiä tietoa ja tapaus koskettaa todellisuudessa luultavasti noin 200 miljoonaa käyttäjää. Facebookilla ei ole tiedossa, että kenenkään tilille olisi murtauduttu vuodon seurauksena. Sen mukaan tiedot olivat myös verrattain vanhoja.

Vaikka vuoto ei olisi Facebookin syy, on sillä itsellään kyseenalainen historia käyttäjien puhelinnumeroiden ja muiden tietojen kohtelussa. Facebook esimerkiksi on pyytänyt käyttäjiltä puhelinnumeroita tietoturvan parantamiseksi ja sitten käyttänyt niitä mainonnassa.
Facebook on säilyttänyt käyttäjätietoja muutenkin leväperäisesti. Maaliskuussa kävi ilmi, että arviolta satojen miljoonien käyttäjien salasanoja oli tallennettu sisäisesti ilman minkäänlaista suojausta ja ne olivat Facebookin työntekijöiden katseltavissa.
Kaikista eniten huomiota herättänyt Facebookin tietosuojamoka koskee Cambridge Analyticaa, joka keräsi kymmenien miljoonien tiedot poliittista vaikuttamista varten.

Lukuisten kömmähdysten ja suoranaisten väärinkäytösten seurauksena Facebookin toimitusjohtajan Mark Zuckerbergin asema on kyseenalaistettu. Nyt amerikkalainen domokraattisenaattori Ron Wyden on mennyt niinkin pitkälle, että passittaisi Zuckerbergin tarvittaessa jopa vankilaan.

– Minusta hänet pitäisi laittaa henkilökohtaisesti vastuuseen, mikä koskee kaikkea taloudellisista sakoista – ja haluan tähdentää tätä – vankilatuomion mahdollisuuteen, Wyden sanoi Willamette Week -lehdelle.

Senaattorin mukaan Zuckerberg on valehdellut toistuvasti amerikkalaisille tietosuojasta ja on vahingoittanut useita ihmisiä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt