Samsung varoitti viruksista televisioissa – viesti katosi nopeasti ja siitähän myrsky syntyi

Julkaistu:

Älytelevisiot
Samsung neuvoi tarkistamaan älytelevision säännöllisesti haittaohjelmien varalta. Seurauksena oli Twitter-myrsky.
Samsung aiheutti erikoisen some-episodin maanantaina muistuttamalla älytelevisioiden tietoturvasta ja sitten poistamalla twiittinsä. Asiasta kirjoittavat muun muassa Gizmodo ja The Verge.

Samsungin Yhdysvaltain asiakaspalvelutilillä julkaistu twiitti kehotti älytelevision omistajia tekemään haittaohjelmatarkistuksen muutaman viikon välein. Twiitissä oli mukana video, jossa annettiin ohjeet tarkistuksen tekemiseen tietyissä Samsungin televisiomalleissa.

Twiitti sai kuitenkin osakseen runsaasti ihmettelyä. Jopa tietoturva-asiantuntijat tarttuivat siihen ja syyttivät Samsungia turhien neuvojen antamisesta ja käyttäjien ajan tuhlaamisesta.

Moni käyttäjä puolestaan koki, että Samsung antoi twiitillään televisiosta turvattoman kuvan ja ilmoitti. Moni ilmoitti, ettei halua hankkia viruksille altista laitetta.

Tavallaan pelko on myöhäistä, sillä haittaohjelmat ovat iskeneet älytelevisioihin jo vuosien ajan.
Noin vuorokausi sitten twiitti oli jo kerännyt yli 150 kommenttia ja vähän myöhemmin Samsung poisti sen kokonaan. Samsung perusteli twiitin julkaisua asiakkaiden valistamisella, mutta ei selittänyt sen poistoa. Siinä vaiheessa videota oli katsottu jo yli 200 000 kertaa.

Twiitin kommenteissa naureskeltiin myös Samsungin käyttämälle ilmaukselle ”virus malware”.

IS Digitoday näki twiitin ja piti sitä aiheellisena muistutuksena siitä, että haittaohjelmat eivät ole enää pitkään aikaan olleet vain tietokoneiden ongelma. Twiitti vaikutti asialliselta huomautukselta, että esineiden internetin – johon älytelevisiotkin kuuluvat – tietoturvaan pitää kiinnittää enemmän huomiota.

Äskettäin myös arvioitiin, että älytelevisiot ovat yksi yleinen reitti hyökkääjille käyttäjän tietoihin pääsemiseksi. Asiasta kirjoitti ZDNet.

Twiitti ja sen poisto huomioitiin aina BBC:tä myöten, ja jotkut kysyvät, oliko Samsungilla tiedossa jokin todellinen uhka television käyttäjiä vastaan. On toki vanhastaan tiedetty, että ainakin CIA on vakoillut Samsungin televisioita, mutta mistään uudesta uhkasta ei ole ollut merkkejä.
Kenties Samsung pelästyi twiittinsä saamaa huomiota ja mahdollista imagovahinkoa sekä haittaa televisiomyynnilleen. Twiitin poistolla yhtiö sai kuitenkin aikaan vielä enemmän huomiota mediassa.

Yksi hyvä kysymys keskustelun tuoksinassa on esitetty: Jos kerran Samsung on huolissaan televisioiden haittaohjelmista, miksi ne eivät tarkista niitä automaattisesti?

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt