Luulitko, ettei kukaan kuuntele kun puhut hittivimpaimelle? Asia voi olla ihan toisin

Julkaistu:

Älykaiuttimet
Amazonilla on tuhansia työntekijöitä, jotka työkseen kuuntelevat ihmisten Echo-älykaiuttimille puhumia asioita.
Monia älykaiuttimen käyttäjiä askarruttaa, kuunteleeko heitä itse laitteen lisäksi myös ihminen. Vastaus on, että kyllä kuuntelee joissakin tapauksissa.

Uutistoimisto Bloomberg kertoo verkkojätti Amazonin työllistävän tuhansia ihmisiä ympäri maailmaa parantaakseen yhtiön Echo-älykaiuttimien tarkkuutta. Tätä tehdään kuuntelemalla yksittäisten käyttäjien kaiuttimille puhumia asioita.

Nimettömänä pysyttelevät työntekijät sanovat tekevänsä yhdeksän tunnin vuoroja käyden läpi jopa tuhat ääninäytettä vuoroa kohden. Amazon sanoo, että sillä on nollatoleranssi väärinkäytöksiä kohtaan, mutta siitä huolimatta työntekijät kertovat joskus jakavansa huvittavia ääninäytteitä muille sisäisissä chateissaan. Normaalisti chatti on tarkoitettu esimerkiksi vaikeaselkoisten sanomisten ymmärtämiseksi.

Käyttäjät saattavat sanoa näytteissä yksityisiksi tarkoitettuja asioita, kuten pankkitietoja. Silloin työntekijän pitäisi merkitä näyte yksityiseksi ja siirtyä seuraavaan.

Joskus näytteissä on ahdistavaa sisältöä, kuten mahdollisia seksuaalirikoksia. Näitäkin saatetaan jakaa muiden kanssa stressin lievittämiseksi.

Amazon sanoo, että sillä on käytännöt huolestuttavan sisällön käsittelemiseksi, mutta kahden Romaniassa sijaitsevan työntekijän mukaan avunpyynnöt ovat kaikuneet kuuroille korville.

Kuuntelusta ei kerrota

Amazonin mukaan näytteitä ei voida yhdistää tiettyihin käyttäjiin. Bloombergin näkemän kuvakaappauksen perusteella työntekijä ei saa käyttäjän täyttä nimeä tai osoitetta, mutta käyttäjätilin numeron, henkilön etunimen ja laitteen sarjanumeron.

Bloomberg huomauttaa, että Amazon ei tee ihmisten harjoittamaa kuuntelua selväksi markkinoinnissaan tai tietosuojaselosteessaan.

On mahdollista, että Amazon rikkoo Euroopan unionin gdpr-tietosuoja-asetusta, jonka mukaan "henkilötietoja on käsiteltävä lainmukaisesti, asianmukaisesti ja rekisteröidyn kannalta läpinäkyvästi".

– Otamme asiakkaidemme henkilökohtaisen tiedon turvallisuuden ja yksityisyyden vakavasti, Amazonin edustaja vakuutti Bloombergille huomauttaen, että vain äärimmäisen pieni osa Echoille puhutuista asioista päätyy koskaan ihmisten korviin.

Echon käyttäjä voi asetuksissa estää puhetallenteiden käyttämisen uusien ominaisuuksien kehittämisessä. Vastaavaa kuuntelua tuotteidensa kehittämiseksi harjoittavat myös esimerkiksi Apple ja Google. Googlen tapauksessa ääninäytteet myös vääristetään.

Selittämätöntä kuuntelua

Amazonin älykaiuttimet ovat aiemmin herättäneet huolta vakoilusta. Yhdessä tapauksessa Echo-kaiutin kuunteli pariskunnan yksityisen keskustelun ja lähetti sen sitten ulkopuoliselle ihmiselle.
Amazonin mukaan Echo aktivoituu vain tietyn avainsanan kuullessaan tai nappia painettaessa, mutta Bloombergin mukaan työntekijät saattavat kukin kuulla päivittäin satakin näytettä, joissa kaiutin alkoi kuunnella tahattomasti tai ilman komentoa.

Älykaiuttimet ovat nopeasti yleistyvä tuoteryhmä. Suomessa niiden kasvua on hidastanut se, etteivät ne ymmärrä suomenkielistä puheohjausta. Tämä asia lienee kuitenkin muuttumassa, sillä Google Home sai tuen skandinaavisille kielille viime elokuussa.
IDC:n analyytikko Francisco Jeronimon juuri julkaisemien lukujen mukaan älykaiuttimia myytiin Euroopassa 7,5 miljoonaa kappaletta viime vuoden loka-joulukuussa. Valmistajista Amazon on suurin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt