Laaja tietomurto paljastui yli puoli vuotta myöhässä: Sivusto pakottaa miljoonat vaihtamaan salasanansa

Julkaistu:

Tietovuoto
Yli 10 miljoonan käyttäjän kuvasivusto 500px joutui tietomurron kohteeksi jo viime kesänä, mutta havaitsi sen vasta viime viikonloppuna.
Valokuvien jakamiseen tarkoitettu sivusto 500px on tiedottanut havainneensa viime viikon lauantaina, että sivuston käyttäjätietoihin on murtauduttu, verkkopalvelu kertoo blogissaan.

Vaikka murto havaittiin vasta muutama päivä sitten, se on tapahtunut jo 5.kesäkuuta 2018, ja vuoto koskee kaikkia, jotka olivat tuohon mennessä rekisteröityneet palvelun käyttäjiksi. Cnet-verkkosivuston mukaan sivustolla voi olla jopa 13 miljoonaa käyttäjää.

Varmuuden vuoksi palvelu aikoo pakottaa kaikki käyttäjänsä vaihtamaan salasanansa.

Vaarantuneiden tietojen joukossa ovat käyttäjän etu- ja sukunimi, käyttäjätunnus, sähköpostiosoite ja suojattu salasana. Lisäksi murtautuja on saattanut saada tietoonsa käyttäjän syntymäajan, kotikaupungin ja -maan sekä sukupuolen.

Lohduttava tieto on, että esimerkiksi luottokorttitiedot eivät ole vuotaneet, sillä niitä ei ole säilytetty 500px-palvelun palvelimilla. Vuodettuja tietoja saatetaan silti käyttää esimerkiksi identiteettivarkauksissa.

Lisäksi myös käyttäjien tilit muissa verkkopalveluissa ovat vaarassa, jos he ovat käyttäneet niissä samoja tunnuksia kuin 500px-palvelussa. Siinä tapauksessa heidän kannattaa vaihtaa salasanansa 500px-palvelun lisäksi myös niissä.

Verkkopalvelu kertoo ilmoittaneensa murrosta viranomaisille sekä ryhtyneensä toimiin tietoturvan parantamiseksi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt