Tietoturva

Uusi laki tulikokeeseen? Tietosuoja-aktivistit väittävät Googlen rikkovan kansalaisten oikeuksia

Julkaistu:

Google
Googlen harjoittama käyttäjien seuranta voi rikkoa EU:n uutta gdpr-asetusta, The Register kirjoittaa.
Amerikkalainen nettiyhtiö Google joutui kohun keskelle epäselvistä ja harhaanjohtavista tavoistaan seurata käyttäjiensä sijaintia. Yhtiö muutti juuri ohjeitaan paikkatiedon tallentamisesta, mutta esimerkiksi suomenkieliset ohjeet ovat yhä ennallaan. Eikä se muutenkaan välttämättä enää auta, The Register kertoo.

Lue lisää: Google myönsi: Seuraa käyttäjiään, vaikka kieltäisit sijainnin tallentamisen

Tietosuoja-aktivistit epäilevät, että yhtiön toiminta rikkoo Euroopan unionin toukokuussa voimaan astunutta gdpr-tietosuoja-asetusta.

– Seuranta-asetusten hautaaminen samalla, kun käyttäjiä harhautetaan tahallisesti rampautetulla "Sijaintihistoria"-napilla, ei ole vain petollista – se on laitonta. Ilman asianmukaista suostumusta tai pätevää tarkoitusta, Google rikkoo jokaisen seuraamansa EU-kansalaisen gdpr-oikeuksia, aktivisti Phil Booth tulkitsee The Registerin mukaan.

Gdpr edellyttää yrityksiltä, että nämä saavat käyttäjiltä selvän suostumuksen tietojen käyttöön. Sijaintihistorian käsittelyssä monet arvioivat, että Google ei ole sellaista suostumusta saanut. EU:n tietosuojavaltuutettujen odotetaan ryhtyvän tonkimaan asiaa, ja tapauksesta voi tulla gdpr:n ensimmäinen todellinen tulikoe.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Gdpr:n rikkomisesta voidaan määrätä sakko, joka vastaa enimmillään neljä prosenttia yhtiön vuosittaisesta liikevaihdosta. Mikäli tapaus tutkitaan ja Google todetaan syylliseksi, sakko voisi olla enimmillään miljardeja euroja.

Googlen toiminta on aiemminkin ollut EU:n tähtäimessä. Viimeksi heinäkuun lopussa EU määräsi Googlelle ennätykselliset 4,3 miljardin euron sakot Android-käyttöjärjestelmän tavasta yhdistää omat hakutoimintonsa Android-puhelimiin.

Google aikoo valittaa EU:n päätöksestä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt