Tietoturva

Venäjä esti suositun Telegramin – salattu viestintä loppui

Julkaistu:

Yksityisyys
Telegram lakkaa toimimasta Venäjällä tämän päivän aikana.
Venäjän telehallintoviranomainen Roskomnadzor on ilmoittanut antaneensa maan teleoperaattoreille käskyn estää suojatun Telegram-pikaviestipalvelun tietoliikenne, kertoo Reuters.

Estot astuvat voimaan tämän päivän kuluessa.

Venäjä alkoi estää palvelua, kun Telegram kieltäytyi antamasta Venäjän viranomaisille salausavaimia, joilla palvelussa kulkevaa viestiliikennettä voisi lukea.

Telegramin perustaja Pavel Durov kieltäytyi viranomaisten käskystä vedoten siihen, että vaatimus ei ollut teknisesti toteutettavissa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Palvelun viestit on suojattu vahvalla päästä päähän -salauksella, eikä viestintää ole mahdollista lukea matkan varrella salakuuntelemalla.

Telegramilla on yli 200 miljoonaa käyttäjää maailmanlaajuisesti. Vahvan salauksen vuoksi sitä ovat käyttäneet yksityisyydestään kiinnostuneiden ihmisten ohella toisinajattelijat sekä terroristit.

Telegramin perustaja Durov on myös Venäjän johtavan sosiaalisen median VKontakten isä. Hänet syrjäytettiin palvelun johdosta vuonna 2014, jolloin se päätyi Kremlille myötämielisten tahojen alaisuuteen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Marja toteutti unelmansa – muutti Suomen pienimpään kaupunkiin vanhaan kauppakeskukseen

    2. 2

      Hymy palasi Olli Lindholmin kasvoille rankan vuoden jälkeen – yllättävä harrastus pitää tähden kunnossa: ”Monia varmaan naurattaa...”

    3. 3

      Tuhannet linnut tärvelivät saarta: Vuokraturvan toimitusjohtaja keksi tehokkaan keinon antaa häätö merimetsoille

    4. 4

      Syvä kurkku -pornoelokuvan tähden traaginen elämä: väkivaltainen mies pakotti elokuvaan – Lue sunnuntain elokuva-arviot

    5. 5

      Salatut kuulustelu­kertomukset paljastavat: Turun puukottajalla oli oppi­mestari Suomessa

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Pikkulapsen viaton piirustus herätti huolen hoitopaikassa – ”Jos päiväkodin täti olisi edes hetkeksi pysähtynyt kuuntelemaan lasta...”

    2. 2

      Kommentti: Hjallis Harkimo jatkaa härskiä sumutusta loppuun saakka – tästä kaikesta Jokerien ”myynnissä” on kyse

    3. 3

      Koulutyttöä puukotettiin 37 kertaa – yksi Ison-Britannian pitkäkestoisimmista murhamysteereistä ratkesi 26 vuoden jälkeen

    4. 4

      Luksuselämää viettänyt sometähti jätti vuokra-asunnon karmaisevaan kuntoon – törkyinen asunto kuin pommin jäljiltä

    5. 5

      TMZ: Avicii vietti aikaa jahdilla vain päivää ennen kuolemaansa – poseerasi kuvassa hyväntuulisena juoma kädessään

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Katariina sai selville hirvittävän totuuden omasta pojastaan vasta, kun poika kuoli yllättäen 23-vuotiaana

    2. 2

      Ruotsalainen huippu-DJ Avicii on kuollut 28-vuotiaana

    3. 3

      Tuomas Enbuske nosti esiin mielettömän porsaanreiän suomalaisessa Haluatko miljonääriksi? -visassa – oljenkorsi voikin olla järjettömän hyödyllinen

    4. 4

      Monen kammoksuma muotivillitys saapui myös uikkarityyliin – tätä ei ole totuttu rannalla näkemään

    5. 5

      Asunnottomaksi jäänyt Björn, 54, ”muutti” Ruotsin-laivaan – näin paljon hän maksaa asumisestaan

    6. Näytä lisää