Tietoturva

Media: Israel hakkeroi Kasperskyn – näin paljastui venäläisten NSA-murto

Julkaistu:

Hakkerointi
Israel hakkeroi venäläisen tietoturvayhtiön ja paljasti venäläisten käyttäneen sitä vakoiluun.
Israelin valtiot hakkerit löysivät Yhdysvaltain vakoiluvirasto NSA:n hakkerointityökaluja venäläisen Kaspersky Labin tietokoneilta vuonna 2015, The New York Times ja The Washington Post kirjoittavat nimettömiin lähteisiin viitaten.

Israelin murtautuminen Kasperskyn tietojärjestelmiin oli avain siihen, että NSA-työkalujen havaittiin olevan venäläishakkerien hallussa. Israel ilmoitti löydöstään NSA:lle, jossa alkoi välitön vuotojahti. Se päättyi entiseen NSA-työntekijään, joka oli asentanut Kasperskyn tietoturvaohjelmiston omalle kotikoneelleen.

Epäilyjen mukaan Venäjän valtio oli virittänyt Kasperskyn virustorjunnasta tehokkaan hakutyökalun Yhdysvaltain salaisuuksien keräämiseksi. Ei ole tiedossa, rajoittuuko väitetty tietovarkaus äskettäin paljastuneeseen NSA-vuotoon. Tietoja on saatettu kerätä paljon laajemminkin.

Kasperskyn toimitusjohtaja Jevgeni Kasperski reagoi syytöksiin nopeasti viime viikolla. Hänen mukaansa on syytä tutkia pikimmiten, onko Kasperskyn ohjelmistoissa haavoittuvuuksia, joiden kautta NSA:n saloja on ongittu.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Venäläisyhtiö kiistää myös tietävänsä mitään väitetystä Venäjän valtion harjoittamasta hakkeroinnista. Kaspersky reagoi tuoreimpiin väitteisiin toistamalla aiemman kantansa, jonka mukaan se on joutunut keskelle geopoliittista riitelyä.

Yksi nimetön asiantuntija huomautti Washington Postille, että viime kädessä Kasperskyn osallisuudella ei ole mitään merkitystä. Hänen mukaansa yhtiön käyttämät internet-operaattorit ovat joka tapauksessa Venäjän valtion valvonnan alla, joten mikä tahansa Kasperskyn kanssa jaettu tieto voi päätyä Venäjän valtiolle, halusi Kaspersky sitä tai ei.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    2. 2

      Kiduttajavanhempia uhkaa 94 vuoden vankeus: ”Kahlerangaistus saattoi kestää viikkoja tai jopa kuukausia”

    3. 3

      Minna on odottanut lentoa Kanarialta kotiin Ouluun yli 30 tuntia: ”Täällä alkaa olla hermot kireänä”

    4. 4

      Prinssi William edusti muuttuneessa lookissa – internetillä oli vastaus valmiina: ”Tervetuloa kaljutiimiin!”

    5. 5

      Järisyttävän elämänmuutoksen tehnyt Ringa Ropo saapui Urheilugaalaan ensi kertaa uuden rakkaansa kanssa – pari hehkui onnea punaisella matolla

    6. 6

      Kiduttajaäidin sisko kertoo häiritsevästä vierailusta perheen luona – ”He kohtelivat minua kuin yhtenä lapsistaan”

    7. 7

      Kauhunhetki joella tallentui videolle: Kalastajat pelastautuivat viime hetkellä päälle ajaneen ökyveneen alta

    8. 8

      Alma Median tutkimus: Sauli Niinistön kannatus on pudonnut selvästi

    9. 9

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    10. 10

      Kahta puukotettiin kaulaan Tukholman keskustassa – motiivi vielä avoin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    2. 2

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    3. 3

      Lohjan kolarissa kuolleet pikkulapset olivat matkalla katsomaan hevosia – kokenut poliisi: ”Ottaa väkisinkin koville”

    4. 4

      Kaksi metsuria loukkaantui vakavasti työtapaturmassa – tapahtumasarja oli todella erikoinen

    5. 5

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    6. 6

      Kiinalaispandat Lumi ja Pyry saapuivat Suomeen

    7. 7

      Kiduttajaäidin sisko kertoo häiritsevästä vierailusta perheen luona – ”He kohtelivat minua kuin yhtenä lapsistaan”

    8. 8

      Jaana, 40: ”Mies päätti, milloin minulla on nälkä” – 3 naista kertoo, millaista painajaista on elämä narsistin kanssa

    9. 9

      Meksikosta löytyi henkeäsalpaava luonnonihme – valtava vedenalainen luola osoittautui aarrekammioksi

    10. 10

      Lohjan nokkakolarissa kuolivat 3-vuotias tyttö ja alle 2-vuotias poika – olivat törmäyshetkellä turvaistuimissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

    2. 2

      Tällaisia ovat vanhempien naisten seksimatkat Gambiassa – nuoret ”rantapojat” tarjoavat seuraa häkellyttävän aktiivisesti

    3. 3

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    4. 4

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    5. 5

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    6. 6

      Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

    7. 7

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    8. 8

      Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

    9. 9

      Hugh Hefnerin leski Crystal, 31, palasi julkisuuteen täysin muuttuneena – povipommityyli on nyt historiaa: elelee elatusmaksuilla

    10. 10

      13 sisarusta löydettiin kammottavista oloista kotoaan Yhdysvalloissa – vanhemmille syytteet kidutuksesta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    2. 2

      Kiduttajavanhempia uhkaa 94 vuoden vankeus: ”Kahlerangaistus saattoi kestää viikkoja tai jopa kuukausia”

    3. 3

      Minna on odottanut lentoa Kanarialta kotiin Ouluun yli 30 tuntia: ”Täällä alkaa olla hermot kireänä”

    4. 4

      Prinssi William edusti muuttuneessa lookissa – internetillä oli vastaus valmiina: ”Tervetuloa kaljutiimiin!”

    5. 5

      Järisyttävän elämänmuutoksen tehnyt Ringa Ropo saapui Urheilugaalaan ensi kertaa uuden rakkaansa kanssa – pari hehkui onnea punaisella matolla

    6. Näytä lisää