"Ihmiskunnalla vain yksi mahdollisuus" - F-Securen Mikko Hyppönen varoittaa tulevasta muutoksesta

F-Securen tutkimusjohtaja Mikko Hyppösen mukaan näemme elämämme aikana kaksi, ehkä jopa kolme teknologista vallankumousta.

F-Securen tutkimusjohtaja Mikko Hyppösen mukaan internet sellaisena kuin me sen tunnemme, on katoamassa. Pian kukaan ei enää puhu verkosta.

– 10–15 vuoden päästä kukaan ei sano, että tarkistanpa tämän asian internetistä. Kaikki ihmiset ja esineet ovat koko ajan verkossa. Se on yhtä luonnollinen asia kuin juokseva vesi, Hyppönen sanoi puhuessaan tiistaina kansainväliselle lehdistölle Helsingissä.

Hyppösen mukaan verkkosirujen hinta putoaa niin nopeasti, että pian jokaisessa laitteessa on verkkosiru.

– Jos laitteessa on sähköä, se on netissä. Se ei mene verkkoon kuitenkaan hyödyttääkseen kuluttajaa, vaan valmistajaansa. Se kerää käyttötietoja, jota valmistaja voi käyttää analytiikassaan, markkinoinnissaan ja mainonnassaan, Hyppönen sanoo.

– Vielä tätä ei ole nähty, mutta olen varma, että näin käy, Hyppönen sanoo.

Hyppönen ei pidä tätä esineiden internetiksi kutsuttua ilmiötä kuitenkaan pahana itsessään. Sitä vastaan taisteleminen ei kuitenkaan onnistu, sillä ihmiset eivät välttämättä edes tiedä ostamiensa laitteiden olevan verkotettuja.

– Jos vastustat muutosta, niin voi voi. Sinulla ei ole vaihtoehtoja, Hyppönen täräyttää.

Hyppösen mukaan esineiden internetistä tulee internetin veroinen ja samalla toinen vallankumous, jonka näemme elinaikanamme. Sen myötä internetistä tulee yksi iso kone, jossa asioihin voi vaikuttaa klikkaamalla toisella puolen maailmaa.

Hyppösen mukaan saatamme nähdä elinaikanamme kolmannenkin vallankumouksen, tekoälyn nousun.

– Tekoälyvallankumous on joko erittäin hyvä tai erittäin paha asia. Parhaimmillaan se voi ratkaista ongelmat, joihin ihmisäly ei riitä. Näitä voivat olla esimerkiksi köyhyyden hävittäminen tai energiaongelmien ratkaiseminen.

– On myös toinen vaihtoehto. Jos asiat menevät pieleen, tekoälystä tulee Terminator 2, johtaja viittaa kuuluisaan, apokalyptiseen tieteiselokuvaan.

Hyppösen mukaan tekoälyn käyttöönotossa kriittistä on siirtymävaihe. Ihmiskunnalla on vain yksi mahdollisuus luoda itseään viisaampi laji ja päästää se vapaaksi. Jos siirtymä menee pieleen, uutta yritystä ei tule.

– Pelottavinta tässä on se, että kyseessä on nopeuskilpailu. Google haluaa olla ensimmäinen. Apple haluaa olla ensimmäinen. Facebook haluaa olla ensimmäinen.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?