Näin palautat laitteesi tehdasasetuksiin eli nollaat television, pelikonsolin, tietokoneen tai älytelevision tiedot - Tietoturva - Ilta-Sanomat

Oletko vaihtamassa puhelinta, televisiota tai tietokonetta – tee ensin yksi tärkeä asia

Arkaluonteiset tietosi ovat voineet päätyä arvaamattomiin paikkoihin omassa kodissasi. Muista tehdä yksi asia ennen kuin luovut televisiosta tai muista älykkäistä laitteista.

Android-puhelimissa laitteen nollausvalikon eli tehdasasetusten palauttamisen sijainti saattaa vaihdella laitemalleittain. Kaikissa sellainen kuitenkin on.­

30.1.2017 7:20

Lukemattomat ihmiset todennäköisesti unohtavat nollata laitteidensa tiedot ennen kuin ne palautetaan kauppaan, myydään eteenpäin tai annetaan vaikka kierrätyskeskukseen.

Tietoturvayhtiö Tripwiren vieraileva asiantuntija törmäsi asiaan, kun erääseen liikkeeseen palautettiin LG:n älytelevisio, jossa oli mukana käyttäjänsä luottokorttitiedot.

Asiantuntijan artikkeli antaa ohjeet kuluttajille, miten tietokoneet ja muut laitteet nollataan eli palautetaan tehdasasetuksiin omien tietojen, kuten luottokorttinumeroiden tai valokuvien, hävittämiseksi.

Tietokoneet

Periaate tietokoneissa on sama käyttöjärjestelmästä riippumatta. Tehdasasetusten palautusten sijaan kiintolevy on tapana formatoida eli alustaa. Mutta koska tietojen palauttaminen formatoidulta levyltä on mahdollista, on parempi yksinkertaisesti irrottaa kiintolevy koneesta ja laittaa tilalle uusi levy, jos tämä on kohtuuden rajoissa mahdollista.

Jos käytössäsi on ssd-levy, lue myös tämä artikkeli.

Android-laitteet

Mene puhelimen tai tabletin valikoissa kohtaan Asetukset > Varmuuskopioi ja palauta > Alkuperäisten tietojen palautus. Tämän on määrä palauttaa laite siihen tilaan, missä se oli ennen ostoa. Mutta pidä huoli, että Google-salasanasi on vähintään parin viikon ikäinen, koska muuten Androidin turvaominaisuus saattaa lukita laitteen kolmeksi päiväksi.

Ylimääräisenä suojakeinona harkitse laitteen tallennustilan salaamista kohdassa Asetukset > Lukitusnäyttö ja suojaus > Muut suojausasetukset > Salaa laite. Tarkka polku voi vaihdella Androidin versiosta riippuen. Valitse vahva salasana.

Älä unohda ottaa irti laitteessa mahdollisesti olevaa muistikorttia, jossa voi olla gigatavuittain tietojasi. Tämä pieni muovinpalanen on varsin huomaamaton laitteeseen syötettynä ja sen jättäminen sinne epähuomiossa on helppoa.

IPhonet ja iPadit

Applen mobiililaitteiden iOS-käyttöjärjestelmässä pitää mennä kohtaan Asetukset > Yleiset > Nollaa > Poista kaikki sisältö ja asetukset. Varmista ensin, että olet kirjautunut ulos iCloud-pilvipalvelusta valitsemalla Asetukset > iCloud > Kirjaudu ulos. Muutoin laitteen aktivointilukitus voi pysyä päällä. Sinun täytyy ehkä antaa pääsykoodi ja Apple ID:n salasana ennen nollausta.

Playstation 4

Artikkelissa annetaan ohjeet myös yleisten pelikonsolien resetointiin. Esimerkiksi PS4:ssä pitää ensin poistaa järjestelmän aktivointi näin:

Valitse aktivoidussa PS4-järjestelmässä Asetukset > PlayStation Network/Käyttäjätietojen hallinta > Aktivoi ensisijaisena PS4-järjestelmänäsi > Poista aktivointi.

Nyt pääset tyhjentämään laitteen kiintolevyn kohdassa Asetukset > Alustus > Alusta PS4-järjestelmä > Täysi. Tämä voi viedä tuntejakin, joten toimenpiteen voi antaa suorittaa itsensä vaikka yön aikana.

Tripwire ehdottaa, että kuten tietokoneissa, myös tässä tapauksessa voi olla parasta vain irrottaa kiintolevy, pitää se itsellään ja laittaa konsoliin uusi levy. Tämä tosin on melko äärimmäinen ja tekninen toimenpide tavalliselle konsolinkäyttäjälle. Se myös vaatii rahaa, sillä uutta levyä tuskin on hyllyllä odottamassa.

Xbox One

Konsolin kotinäkymässä avaa opas vierittämällä aloitusnäytössä vasemmalle. Valitse Asetukset > Kaikki asetukset > Järjestelmä > Konsolin tiedot ja päivitykset > Reset console (Palauta konsolin asetukset).

Avautuvassa valikossa valitaan joko Reset and remove everything (Palauta asetukset ja poista kaikki), jos konsoli ollaan esimerkiksi myymässä eteenpäin tai Reset and keep my games & apps (Palauta asetukset, mutta säilytä pelit ja sovellukset), jos konsolin jotakin vikaa yritetään korjata. Jälleen on myös vaihtoehtona ottaa kiintolevy irti ja vaihtaa se uuteen, jos tilanne sitä todella vaatii.

Samsungin äly-tv:t

Menetelmä Samsungin älytelevision nollaamiseksi voi riippua mallista ja tv:n iästä. Vanhemmissa malleissa kaukosäätimen Exit-painiketta pidetään pohjassa viitisentoista sekuntia, kunnes näytölle tulee kysymys tehdasasetusten palautuksesta.

Uudemmissa televisioissa sama tapahtuu television Menu-näppäimen kautta asetusten tukiosion kautta polussa Asetukset > Tuki > Itsediagnoosi > Palauta

Katso mallikohtainen ohje käyttöoppaastasi.

Muista irrottaa televisiossa mahdollisesti oleva muistikortti.

LG:n äly-tv:t

Tripwiren mukaan LG:n älytelevisio nollataan painamalla kaukosäätimen kotinäppäintä ja menemällä sitten asetuksiin ruudun oikeasta yläkulmasta. Tehdasasetusten palautuksen pitäisi löytyä yleisten asetusten alta, mutta jälleen, katso oman mallisi ohje käyttöoppaasta.

Ota muistikortti pois televisiosta, jos siinä sellainen on.

Muista myös tämä

Ennen kuin resetoit laitteen, huolehdi, että sinulla on olemassa ajantasaiset ja mielellään useampaan paikkaan hajautetut varmuuskopiot tärkeistä tiedoistasi ennen tehdasasetusten palauttamista. Tiedostojen varmasta talteen kopioinnista voit lukea lisää täältä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?