Tietoturva

Vodafonen asiakkaiden tileille tunkeuduttiin: "Ei tietomurto"

Julkaistu: , Päivitetty:

Brittiläinen Vodafone UK kertoo rikollisten tunkeutuneen lähes 2000 asiakkaan tilille.


Vodafone UK:n mukaan joidenkin asiakkaiden tileille yritettiin tunkeutua aikavälillä keskiviikon keskiyö ja torstain puolipäivä paikallista aikaa.

Operaattori korostaa, että sen järjestelmiin ei murtauduttu millään tavalla.

– Tapauksen takana ovat rikolliset, jotka käyttivät tuntemattomasta ulkopuolisesta lähteestä hankittuja sähköpostiosoitteita ja salasanoja, tiedotteessa sanotaan.

On esimerkiksi mahdollista, että rikolliset ovat käyttäneet hyväksi aiemmista tietomurroista peräisin olevia tietoja ja testanneet, toimivatko samat salasanat myös Vodafonen palvelussa. Yleinen tietoturvaohje on, että jokaiseen palveluun tulisi keksiä oma ainutkertainen salasana tällaisten väärinkäytösten estämiseksi.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Kuitenkin 1827 asiakkaan tileille päästiin ja niistä saatiin haltuun mahdollisesti asiakkaan nimi, matkapuhelinnumero, pankin lajittelukoodi ja pankkitilin neljä viimeistä numeroa. He ovat alttiina petoksille ja tietojen kalastelulle.

Tunkeutuminen tehtiin pian sen jälkeen, kun toiseen brittioperaattoriin TalkTalkiin murtauduttiin. Ei ole tiedossa, ovatko tapaukset yhteydessä toisiinsa.

Poliisi pidätti tällä viikolla kaksi teiniä epäiltynä TalkTalk-murrosta.

Kommentit

    Näytä lisää