Tietoturva

Hakkerin raju väite: Suuri pankki päästi kaappaamaan asiakkaiden tilejä

Julkaistu: , Päivitetty:

Hollantilainen hakkeri sanoo törmänneensä merkittävään ongelmaan Danske Bankin Tanskan verkkopankissa.

Hakkeri Sijmen Ruwhof kirjoittaa löydöksistään verkkoblogissaan. Hän vietti Danske Bankin tanskalaisen verkkopankin kirjautumissivulla vain minuutteja, mutta hänen mukaansa se riitti huomaamaan, että pankilla oli huima porsaanreikä asiakkaiden pankkitilien kaappaamiseksi istuntoevästeiden avulla.

Oletettu aukko oli olemassa ainakin kaksi viikkoa, mutta mahdollisesti paljon pidempään. Ruwhofin mukaan haavoittuvuus korjattiin vuorokauden sisällä siitä, kun hän lopulta sai viestinsä läpi pankille. Danske Bank kuitenkin vahvisti hänelle vain "mahdollisen haavoittuvuuden" ja kiisti, että hakkerilla olisi ollut pääsy aitoon asiakasdataan.

– Joku Danske Bankissa mokasi aika pahasti ja nyt he peittelevät asiaa. Se ei ole rehellistä eikä ainakaan läpinäkyvää, Ruwhof kirjoittaa.

Sana sanaa vastaan

Kyseessä on kuitenkin vain yhden hakkerin väittämä. Ruwhof ei pysty todistamaan sitä, koska hän ei halunnut rikkoa lakia ja todella tunkeutua toisen ihmisen pankkitilille.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Kommenteissa on esitetty, että Danske Bankin väitetyt virheet olisivat tahallisia ja olisi tarkoitettu pahantahtoisten tietomurtajien havaitsemiseen. Eli, että sivut toimisivat eräänlaisena ansana.

Sijmen Ruwhof ei usko tätä selitystä. Lisäksi hän sanoo tietävänsä sivuston muistakin haavoittuvuuksista, joita hän ei ole vielä paljastanut.

Kamala historia

Danske Bankilla saattaa yhä olla huono maine monen silmissä Suomessa, sillä taannoisen Sampo Pankin järjestelmien liittäminen Danske Bankin järjestelmiin vuonna 2008 ei sujunut lainkaan hyvin. Järjestelmäremontti tuotti suuria ongelmia monille asiakkaille.

Osana laajempaa sotkua Sampo Pankin verkkopankkisivuilla oli haavoittuvuus, joka mahdollisti sivun väärentämisen. Pankkia lyötiin myös Java-sovelluksesta, joka keräsi tietoa asiakkaiden tietokoneista.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Paulin, 38, riehakas illanvietto Taiwanissa lähti täysin lapasesta – kuva leviää: vaimo raivostui silmittömästi

    2. 2

      Janni Hussia kiusattiin teininä reisiensä takia – julkaisi voimaannuttavan bikinikuvan: ”Ikävä lause voi syöpyä syvälle mieleen”

    3. 3

      Jääkiekkoilijoille tuli outoja oireita Ylikainuussa – onko taustalla Kanadassa kolmen kuolemaan johtunut syy?

    4. 4

      Hääparin päät menivät pyörälle – kesken juhlan tapahtui jotakin täysin odottamatonta: ”Sopiiko, että tulemme kuokkavieraiksi?”

    5. 5

      Esikoistaan odottava rouva Jenni Haukio astui julkisuuteen ensimmäistä kertaa vauvauutisen jälkeen

    6. 6

      Valtava villisika ammuttiin Texasissa – kuva: ”Viljelysten painajainen” rötköttää 189-kiloisena nurmikolla

    7. 7

      Varusmies marssi viikonloppuna uusnatsien riveissä sotilaspuvussa – Pääesikunta selvittää tapausta

    8. 8

      Muistatko tosi-tv-tähti Supermarjon? Marjo Niittyviita kertoo nyt, miksi hän katosi yllättäen julkisuudesta

    9. 9

      Yle yllätti – näyttää ilmaiseksi Valioliigaa, NHL:ää ja muita huippuliigoja!

    10. 10

      Valtio myi vuosisatoja vanhan Pukkilan kartanokokonaisuuden 400 000 eurolla – ostaja saa 8 rakennusta ja 5,2 hehtaaria maata

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Ari” on kuin ilmetty menestyvä ura­tykki – oikeasti perä­kamarin poika elää eläkeläis­vanhempiensa rahoilla

    2. 2

      Harvinainen haastattelu uutuuskirjassa: Mika Myllylän tytär kertoi rehellisesti äitinsä koettelemuksista – ”Sellaista julmuutta en pysty ymmärtämään”

    3. 3

      Muistatko tosi-tv-tähti Supermarjon? Marjo Niittyviita kertoo nyt, miksi hän katosi yllättäen julkisuudesta

    4. 4

      Heidi Selin suunnitteli supertähdille vaatteita – sitten elämä Yhdysvalloissa romahti hetkessä

    5. 5

      Timon vaimolla todettiin aggressiivinen keuhkosyöpä: ”Mari niin toivoi, että näkisi kevään”

    6. 6

      Verorahoilla jonojen ohi leikkaukseen jo nyt? Näin Laura Räty ohjaa jo täyttä vauhtia lääkäreitä lähettämään potilaansa yksityiselle puolelle hoitoon

    7. 7

      Näyttelijä Melissa Bellin, 44, kuppikoko on K – avautuu vaikeuksista: ”Rinnoistani on tullut ongelma”

    8. 8

      Etelä-Suomeen jysähtää jopa kymmenen senttiä lunta – meteorologi: Sade alkaa torstaiyönä, ajokeli surkea

    9. 9

      Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

    10. 10

      Laitilalaismies lähetti itselleen kirjeen tekaistulla ”postimerkillä” – Mainoslehtisestä leikattu pizzan kuva meni Postilta läpi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

    2. 2

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    3. 3

      Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

    4. 4

      Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

    5. 5

      Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

    6. 6

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    7. 7

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    8. 8

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    9. 9

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    10. 10

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Paulin, 38, riehakas illanvietto Taiwanissa lähti täysin lapasesta – kuva leviää: vaimo raivostui silmittömästi

    2. 2

      Janni Hussia kiusattiin teininä reisiensä takia – julkaisi voimaannuttavan bikinikuvan: ”Ikävä lause voi syöpyä syvälle mieleen”

    3. 3

      Jääkiekkoilijoille tuli outoja oireita Ylikainuussa – onko taustalla Kanadassa kolmen kuolemaan johtunut syy?

    4. 4

      Hääparin päät menivät pyörälle – kesken juhlan tapahtui jotakin täysin odottamatonta: ”Sopiiko, että tulemme kuokkavieraiksi?”

    5. 5

      Esikoistaan odottava rouva Jenni Haukio astui julkisuuteen ensimmäistä kertaa vauvauutisen jälkeen

    6. Näytä lisää