Uusi kiristäjä kiertää Skandinaviassa: Kukaan ei huomannut - Tietoturva - Ilta-Sanomat

Uusi kiristäjä kiertää Skandinaviassa: Kukaan ei huomannut

Tuorein kampanja tiedostojen salaamiseksi ja sitten rahojen penäämiseksi alkoi piilossa virustutkilta.

1.10.2015 23:44 | Päivitetty 2.10.2015 8:19

Tietoturvayhtiö Heimdal Security havaitsi jo neljännen merkittävän kiristysohjelmakampanjan sitten syyskuun alun. Uusi kampanja on kohdennettu skandinaaveja vastaan ja se leviää parhaillaan.

Valitettavasti Heimdal ei täsmennä, mitä se tarkoitti "skandinaaveilla". Merkittävää on kuitenkin myös, että kiristysohjelma ei vielä keskiviikkona saanut aikaan hälytystä yhdessäkään VirusTotalin seuraamassa 57:ssä virustutkassa. Tällä hetkellä uhkan tunnistaa jo moni, muun muassa F-Secure.

Kiristysohjelma saapuu tietokoneelle haitallisen Word-liitteen kautta. Tartunta salaa kaikki paikallisella levyllä olevat tiedostot ja myös ne, jotka sijaitsevat mahdollisella verkkolevyllä. Kaikkiin tiedostoihin lisätään pääte .breaking_bad, joka on kenties viite samannimiseen tv-sarjaan.

Tiedostojen saamiseksi takaisin uhrilta vaaditaan konstikasta yhteydenottoa Gmaililla ja lunnaiden maksamista.

Näin ei kuitenkaan pidä koskaan tehdä. Sen sijaan käyttäjän pitää varmistaa, että hänellä on aina ajantasaiset varmuuskopiot tärkeistä tiedoista paikassa, joka on irti internetistä. Esimerkiksi ulkoisella kiintolevyllä, joka ei ole kytkettynä tietokoneeseen.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?